— Kuulkaas miehet, eiväthän nämä mitä suojeluskuntia… elintarvelautakuntiahan ne ovat. Annetaan kurjalistolle lyijyä, jos rupeavat leipää ja oikeutta vaatimaan.
Majamäki naurahti. Miesparkojen viisastelut olivat kovin tyhmiä.
Torpan miehiä ja niitä talojen vuosipalkkalaisia, jotka olivat riveissä, pilkattiin eniten.
— Eivätkö nuo saane tuosta verohelpotusta.
— Niin, ja isäntiähän heistä nyt tehdään.
— Kyllä nyt rengitkin saavat likisteliä talojen tyttäriä, kun ovat suojelemassa porvarien henkeä ja omaisuutta.
Majamäki aikoi mennä ajamaan rähisijöitä peltonsa aidan takaa, vaan jätti sikseen. Mitäpä se olisi hyödyttänyt. Ei heille kukaan mitään voinut. Olisivat joutaneet parannuslaitoksiin, valtion pakkotyöhön yhteiskuntaa mädättämästä.
Harjoitukset loppuivat ja muutamia isäntiä tuli Majamäen puheille.
Keskustelu kääntyi kohta sotalaitokseen.
— Kasarmit pitäisi olla maalla ja pojilla muutakin opetusta siinä sivussa, ei vain aseen käyttöä, sanoi joku miehistä.
— Samaa olen minäkin ajatellut. Eivät ole kaupungit sopivia paikkoja kasarmeille. Ei siellä kunnollista synny.