Risto naurahteli toverinsa kiukulle, vaikka myönsi niin olevankin.
— Kyllä me saamme jo hävetä kaikinpuolin suojeluskuntalaisia. Ei ole ryhtiä eikä mitään. Tällaiset joukot muka maanpuolustajia, joissa kohta toinen puoli polsevikkeja.
— Mutta täytyyhän olla vakituinen armeija, sanoi Risto.
— Niin täytyy mutta miksi se on sitten tällaista… Kyllä pitäisi suojeluskuntia vahventaa.
— Punaisetpa vaativat entisiäkin hajottamaan.
— Yhtähyvin kuin armeijaakin.
— Kyllä on sekaista.
— Niin on.
— Eikä taida selvää tullakaan.
— Kyllä totuus ja oikeus kerran vielä jää voitolle, sanoi Ville. Mutta hänestäkin tuntui niinkuin yhteiskunta-oloissa olisi jotain epäselvää ja sairasta olemassa.