Ville tuli Riston luokse kyselemään syytä toverinsa synkältä näyttävään mielialaan.
Eihän Risto voinut olla puhumatta. Täytyihän edes mieltään keventää.
— Semmoisia ne ovat, vakuutti Ville, ja lisää kaikenlaista puhumalla sai Riston herkän mielen yhä enemmän katkeroitumaan.
— Sanopa Ville, mikä nainen oikeastaan on? sanoi Risto.
— Petturi ja saatana! Jos en olisi minäkään rakastanut niinkuin rakastin… ja jos joku olisi semmoista kertonut Kaarinista, en olisi uskonut. Parasta kun en olisi sitä kohtausta nähnytkään. Rakastan häntä vieläkin ja…
Villen ääni takertui kurkkuun.
Päät kumarassa istuivat miehet vuoteensa laidalla.
— Helvetti! Mitäs tässä suremaan… Tule, mennään tanssiin pyörittelemään näitä kukkasia.
Risto epäröi.
— Tule pois. Ollaan me niinkuin muutkin.