Tähän en ehken olisi joutunut, jos ei sukuni olisi ollut niin varmaa ja samalla ankaraa näissä asioissa. Odotan nyt anteeksiantoa ja selvitystä sinulta. Mitä minä nyt sanon isälleni? Hänenkin surulliset ja syyttävät kasvonsa minä näen edessäni. Voi minua! Jos vielä kaikki se kaunis, joka oli meidän välillämme, särkyy, niin mitä minusta tulee? Silloin Majamäen suku menettää viimeisen, ainoan oksan, se taittuu. Pelastun, jos poistat epäilykseni ja annat minulle anteeksi. Odotan sitä. Risto.»
Isälleen kirjoitti Risto suorin sanoin asiasta, selittäen syyt ja toivoen kaiken tulevan hyväksi jälleen.
Isältään toivoi Risto anteeksi saavansa, vaikka tiesikin, että häneen koski tällainen heikkous suvun jatkajassa.
Voisiko Elina antaa hänelle anteeksi?
XIII.
Oli maan suojeluskuntien paraadi kaupungissa ja sotapojat saivat lomaa siksi päiväksi.
Risto odotti joukkojen saapumista kaupungin ulkopuolelta kaupunkiin.
Siellä ne tulivat.
Niinkuin raskaat malmiaallot olisivat vyörähdelleet. Maa kumisi heidän jalkojensa alla ja kasvot olivat kuin vaskeen valetut. Sitä katsellessa suoristui selkä ja käsi olisi tahtonut nousta kunniaa tekemään.
Sieltä he tulivat pelloiltansa ja vainioiltansa, metsien raikkaasta huminasta ja terveen luonnon keskeltä. Jokainen liike oli kuin teräsjousen heilahdus.