Villekin joutui samaan matkaan ja vihelteli tyytyväisenä kasarmin pihalla.
— Pitkiin aikoihin ei kai olla näissä, vai mitä?
— Ettäköhän ei ikävä tulisi, naurahti Risto.
— Tytöthän täällä jäävät suremaan, mutta lohdutelkoot ja hakkailkoot punikit natkujaan.
Ja Ville sylkäsi inhoa osoittavasti.
Ennen lähtöään saivat pojat tietää, että Notkon Lassi oli vangittu ja ehkä vangittaisi vielä muitakin.
— Kuuluvat kiihoituskirjoja levitelleen ja mitä kaikkea lienevät aikoneetkaan, tiesi Ville.
— Arvasihan sen. No meitä ei ainakaan vangita, naureksi Risto. Hän tunsikin pitkästä aikaa vapautumista raskaista ajatuksistaan.
— No ei. Tällaiset pojat ovatkin kasarmin kermaa, rehenteli Ville leikillään.
Olisi tehnyt mieli melkein hihkaista, kun pääsi lähtemään ja kasarmin portti sulkeutui heidän jälkeensä.