On kotini köyhä ja pienoinen
Ja paljon on huolta siellä,
Mut mielelläni mä hyppelen
Sen kanervaisella tiellä.
Siell' äiti vaalivi katseillaan
Ja taatto tukevi pienoistaan.
Sopuisina siskoset häärii,
Ja auttavat toisiaan.
»Mä siunaan kotia, taattoain,
Ja äitiä, siskoloitan,
Teen työtä suureksi tultuain
Ja puuttehet vielä voitan.
Kun isäni horjuu vanhuuttaan,
Hän tukea saapi lapsiltaan.
— Oi siskoset, yksin mielin
Me kotia vaalitaan!
VANHA SATUKUNINGAS.
Monta vuotta jälkeen maailman luomisen syntyi poika, jolla oli ihmeelliset silmät ja korvat. Mihin ikinä hän loi katseensa, siellä hän näki sadun, ja hän kuuli korvaansa kuiskailtavan mitä ihanimpia ajatuksia satujen muodossa. Hän luki satuja pilvien hattaroista aivan kuin suuresta kuvakirjasta. Järven kalvo oli täynnä satukirjoitusta. Tuulen suhina kuiskaili hänelle kummallisia tarinoita, ja kun hän kulki metsässä, niin kaikki metsän elävät, sudet, karhut, linnut ja madot kertoilivat hänelle hauskoja juttuja. Yksinpä pikku muurahaisetkin pyöreässä kekosessaan tiesivät jutella hänelle monta merkillistä elämäntarinaa.
Kasvoipa sitten pojasta mies. Kun hän oli oppinut ulkoa viisikymmentä sataa tuhatta miljoonaa triljoonaa satua, niin hän kruunattiin Satusaaren kuninkaaksi Ihannemaan mantereella. Se maanosa on niin kaukana, ettei sitä löydy edes kartaltakaan.
Satukuningas oli hyvin kiltti kuningas. Hän ei koskaan käynyt sotaa ja oli niin ystävällinen, ettei huolinut edes harakoitten takia ruutia haaskata. Kyllä hänen valtakunnassaan ruutia oli. Kaikki tynnyrit olivat täpösen täynnä kellarissa, mutta niitä ei ollut edes avattukaan, sillä ketäpäs tuo kiltti kuningas olisi ampunut, kun ei kukaan hänen vihollisekseen ruvennut?
Muutamana päivänä antoi satukuningas julistaa valtakunnassaan hauskan sanoman: »Tästälähin» — kuulutti hän — »pidetään linnan salit avoinna joka ilta kello 6, ja kaikki lapset, jotka siksi ovat ennättäneet lukea läksynsä, saavat kerääntyä piiriin valtaistuimen ympärille hauskaa satua kuulemaan». — Ja silloinkos syttyi lukemisen into satukuninkaan valtakunnassa! Ei ollut, näet, ainoatakaan läksyn lukijaa, joka ei olisi pyrkinyt satukuninkaan luo.
Ensimmäisenä iltana tuli linnaan viisisataa seitsemäntoista poikaa ja tyttöä.
— Osaatteko läksynne, pikku veitikat? — kysyi kuningas.
— Yes, yes, Teidän kuninkaallinen Majesteettinne — huusi muuan pojista, joka oli lukenut niin innokkaasti englanninkielistä läksykirjaansa, että pää vielä oli täynnä englantilaisia sanoja.