Tuo vanha viisas kuningas ymmärsi kyllä mitä merkitsivät »yes» ja »kyllä» ja »joo» — hän ymmärsi kaikkia kieliä, mitä hänen valtakunnassaan puhuttiin.
Kuningas lähti tervehtimään pikku vieraitaan ja jakeli heille namusia taskustaan. Mikä sai piparikakun, mikä sokuripalan, mikä rusinan, saivatpa muutamat paperinukkijakin. Kaikkia vieraitaan puhutteli kuningas ystävällisesti ja asetti heidät piiriin valtaistuimen ympärille. Muutamat istuivat tuoleilla, toiset jakkaroilla, mutta useimmat istuivat lattialla. Vähät siitä missä istuttiin, kunhan saatiin kuulla kuninkaan satuja!
Kas nyt! — Kaikki olivat hiljaa.
—- Kuu nousi taivaan rannalle hohtavan punaisena! — —
— — Niin alkoi kuningas satunsa.
Kun alkusanat olivat lausutut, silloin lapset istuivat henkeään pidättäen ja kuuntelivat kuninkaan kertomusta.
Kuukaudet kuluivat, vuodet vierivät, ja yhä istui satukuningas linnassaan kertoellen tarinoita Satusaaren lapsille.
Hän kertoi »Melumikosta», »Prinsessa Ruususesta», »Pikku Matista», »Koivusta ja tähdestä», »Sampo Lappelillistä», »Hyrrästä» y.m. Ja sadut eivät koskaan loppuneet, hän kun osasi ulkoa viisikymmentä viisi sataa tuhatta miljoonaa triljoonaa satua.
Joskus kuningas lauloikin satujaan. Hän lauloi niin kauniisti, niin suloisesti ja joskus niin hauskasti ja reippaasti, että lapset riemuissaan yhtyivät lauluun ja lauloivat sykkivin sydämmin satukuninkaan kanssa yhdessä.
Joskus kuningas teki sadusta leikin ja silloin lapsilla oli kaikista hauskinta. Linna monta kertaa kaikui naurusta ja käsientaputuksista, kun kuningas leikki lasten kanssa »Olli Hiihtosta» ja »Kallea ja Kaisaa».