Pekka tunsi itsensä onnelliseksi. Hän tiesi maailmassa olevan monta, joiden kohtalo oli paljoa kovempi kuin hänen. Olihan hän itse istunut 25 vuotta aina samassa paikassa kaikkien unohtamana, ilman työtä ja tietämättä mitään, mikä olisi antanut ajatuksille sisällystä. Silloin hän todella oli ollut onneton. Nyt hänellä oli työtä ja oli ystäviä. Täälläkin oli kissa, joka ystävällisesti hyrräten kehräsi päätään Pekan polveen ja piti hänen keräänsä leikkikalunaan, kun se putosi lattialle. Opettaja kävi tuon tuostakin häntä tervehtimässä, naapurien väki tilasi häneltä töitä ja talon pikku Elsa luki hänen kuullensa läksyjään. Lukipa Elsa joskus joutohetkinä Pekalle satujakin. Silloin he yhdessä raikkaasti nauroivat »Pikku Mattia» ja »Olli Hiihtosta» ja muita hauskoja juttuja, joita Elsa oli kuullut ääneen luettavan käsityötunneilla koulussa.
Vanhaksi tultuaan Pekka kertoi Elsan satuja muille lapsille.
Ja Pekka oli lasten mielestä hauska setä. He kävivät usein hänen luonaan satuja kuulemassa. Ja niin ei Pekan enää tarvinnut viettää päiviänsä yksin ja ihmisten unohtamana. Hän oli oppinut jakamaan iloa muille ja itse hän oli iloisin iloisten joukossa.
SIRRI.
Heikin kanarialintu asui isossa rautalankahäkissä eteisen pöydällä.
Linnun nimi oli Sirri.
Oli kevät.
Sirri visersi ja varpuset kuuntelivat ulkona ikkunalaudalla. Siellä oli koko parvi kotivarpusia.
Sirri hyppeli häkissään, nokkasi väliin siemenen kupista, kastoi nokkansa veteen ja lauloi laulamasta päästyään; väliin se pani päänsä kallelleen ja visersi hiljaa suruisan säveleen.
Kukaan ei käsittänyt, mitä Sirrin viserrys merkitsi, mutta Heikin mielestä oli luonnollista, että siinä piili joku ajatus, ja sen vuoksi hän koetti tarkoin kuunnella lintunsa laulua. Hän piti paljon Sirristä, ja siksi hän tahtoi oppia ymmärtämään sen kieltä. Helppoa se ei ollut. Vähä väliä Heikki ja Sirri ymmärsivät väärin toisiaan. Kun Sirri visersi vettä kylpeäkseen, niin hän sai hampunsiemeniä tahi sokeripalan, ja kun hän pyrki häkistä hetkeksi lentelemään, niin Heikki toi hänelle ruohoja.
Muutamana päivänä Sirri visersi tavallista suruisemmin. Oli aivan kuin se olisi valittanut kohtaloaan. Heikki kuunteli Sirrin viserrystä ja koetti selittää sen merkitystä.