Määrätyllä tunnilla he taas yhtyivät.
— No, tämäkö nyt on se »Patrulli», josta sinä puhuit, veliveikkoseni? sanoi Kaarlo.
— Tämä juuri. Ja nyt se tekee temppujaan. Se aika taikuri, kuten näet, katsohan.
— Niks, naks, niks, naks! pani kone, kun Tapani painoi pientä nappia, joka oli kiinni pikku koneessa hänen pöydällään. Siitä juosta ritisi paperiarkille oikeita sieviä painokirjaimia rivi toisensa perästä, samaan tapaan kuin sähkölennätinkoneesta.
— Tämä on meidän kirjapainomme, sanoi Tapani. — Nyt ei meidän enää tarvitse käsin kirjoittaa »Salaisuutta». Onpas muhkeata toimittaa oikein painettua sanomalehteä. Toiminimi »Tapani Lagerlöf ja kumpp.», eikö se ole komeata. Sinä saat olla osakas minun kanssani. Minä vastaan painokustannuksista ja sinä paperista. Tästä tulee oikea kirjapaino.
— Nytpä sopisi antaa poikien nähdä »Salaisuus», tuumasi Kaarlo.
— Sopisipa niinkin. Minä olen ajatellut, että »Salaisuudesta» voisi vähitellen tulla konventin sanomalehti. Silloinhan muutkin pojat voisivat siihen kirjoittaa, ehdotti Tapani.
— Olkoonpa niinkin. Vaikka hauska sitä »Salaisuutta» on ollut näin kahden keskenkin toimittaa.
Niin oli asia päätetty.
— Saanko minäkin vähän naputtaa? — Annas, minä painan itselleni nimikortin.