Sanaakaan vastaamatta iski Maunu Pentinpoika kirveellään. Isku sattui käteen ja sauvaan ja leikkasi kolme sormea poikki. Kun Engelbrekt sitten kääntyi poispäin, löi hän häntä vielä kaksi kertaa, niin että hän kaatui maahan ja kuoli erään kiven viereen.
Toisetkin miehet hyökkäsivät veneestä maihin ja ampuivat tuota hengetöntä ruumista nuolillaan. Sitten raahasivat he Engelbrektin vaimon ja palvelijat mukaansa ja veivät heidät vankeina Göksholmaan.
Kiireesti ratsasti sitten joukko Örebron linnalle, ja yksi vangituista palvelijoista seurasi sitä. Hänet pakotettiin menemään portille ja huutamaan, että hän toi muka sanomia Engelbrektiltä ja että hän halusi päästä sisään. Vouti tunsi kyllä hänen äänensä, mutta ei antanut pettää itseään, vaan vastasi odottavansa päivän valkenemista. Maunu Pentinpoika ryösteli sensijaan kaupunkia ja vetäytyi sitten saaliineen Göksholmaan. Mutta hän ja hänen isänsä eivät talonpoikia peläten uskaltaneet jäädä sinne, vaan pakenivat teille tietymättömille, eivätkä milloinkan enää löytäneet lepoa eikä omantunnon rauhaa.
Kun talonpojat kuulivat näistä tapahtumista, soutivat he saarelle, missä Engelbrekt vielä virui. Itkien vetivät he nuolet hänen ruumiistaan ja puhelivat keskenään: "Tähän kattoi hän tyynesti illallisen vihollisensa maalle. Sellainen oli hän, meidän Engelbrektimme. Jalommin ei hän olisi voinut kaatua taistelussakaan lippunsa juurella."
He kuljettivat murehditun päällikkönsä ruumiin ensin Mellösaan ja sieltä Örebron kirkkoon. Pyhiinvaeltajat asettivat sitten sytytettyjä kynttilöitä hänen haudalleen ja uskoivat siellä ihmeitä tapahtuvan.
Savu nousi Göksholmasta, minne muut olivat sillävälin menneet vankeja vapauttamaan. Kaikkialla lähiseuduilla oli rahvas liikkeellä. Ovela Jösse Eerikinpoika kätkeytyi Vadstenan luostariin, mutta Askan talonpojat tunkeutuivat sinne ja raahasivat häntä jaloista portaita alas. Iskujen ja töytäysten sadellessa kyydittivät he sitten miehensä reessä Motalan torille, ja siellä sai hän taivuttaa kähärätukkaisen päänsä kirveen alle. Paljoa paremmin ei käynyt Pukenkaan, vaikka hän oli talonpoikain ystävä, sillä hän joutui Kaarle Nuutinpojan käsiin, ja hänen kaulansa katkaistiin myöskin. Piikkejä ja rynnäkkökypäreitä välkkyi kaikilla silloilla ja teillä, ja yli peltojen ja metsäin kaikui marssivien talonpoikaisjoukkojen laulu, ruotsalaisten heräämistä julistaen.
Kerran, kun paljon rahvasta oli kokoontunut Engelbrektin haudalle, näkivät he siellä polvillaan miehen, jonka pitkä tukka osoitti taalaalaiseksi. Hänen kynttilänsä oli juuri palamaisillaan loppuun, mutta hän ei tahtonut vieläkään poistua. He tunsivat miehen Matiksi, ja he alkoivat jälleen hiljaa puhella taisteluistaan.
"Ja mitenkä kävi kuningas Eerikin?" kuiskivat he. "Nyt, kun hänet on karkoitettu kaikista maistaan, hallitsee hän Gottlannissa merirosvojen päällikkönä."
Matti nousi seisaalleen, sillä hänen kynttilänsä oli sammunut. "Nyt on kai aika", sanoi hän ja otti viinensä ja joutsensa, "jokaisen mennä kotiinsa ainakin muutamiksi vuosiksi".