Kiivaasti puolustautuen vetäytyivät tanskalaiset kukkulaa kohti. Heidän palavista etuvarustuksistaan vyöryi savua ja tulta, sillä kaupungin porvarit olivat hyökänneet niiden kimppuun pelottoman Nuutti Possen johdolla. Sankarillisesti taisteli kuningas Kristian välkkyvässä haarniskassaan keskellä kuuminta kahakkaa. Omalla kädellään löi hän Nuutti Possen kumoon, niin että tämä virui hetkisen kuin kuolleena maassa, mutta itsekin sai hän niin ankaroita haavoja, että verta vuoti hänen suustaan, ja hänen miestensä täytyi viedä hänet pois taistelukentältä. Kummallisia juovia ilmestyi taivaankannelle, ja ruotsalaiset huusivat niitä pyhän Eerikin miekaksi. Molemmat valtakunnanliput olivat nyt joutuneet vastakkain, ja viisisataa tanskalaista aatelismiestä virui verissään Tanskan lipun ympärillä, kun ruotsalaiset sen lopulta valtasivat ja painoivat sen maata kohti.
Sillävälin oli muuan ruotsalainen joukko kiertänyt vuoren pohjoisen puolelta metsien taitse ja hyökännyt vihollisen selkään, niin että tanskalaisten täytyi paeta ja tomupilvessä painuivat he Blasieholmaa kohti. Hurjassa sekamelskassa ryntäsivät he sillalle, joka johti Näck-virran yli, mutta ruotsalaiset olivat salaa sahanneet sen kannatuspuut poikki, ja se suistui räsähtäen veteen. Niiden, jotka eivät vielä olleet kaatuneet tai hukkuneet, täytyi silloin heittää aseensa ja antautua ehdoitta vangeiksi. Niin että sinä päivänä pääsi Sten Sture saamasta vitsaa pahaisen paitaressun tapaan.
Tykyttävin sydämin olivat rouvat ja neidot seuranneet taistelun menoa Tukholman linnan tornista. Ilonkyyneliä vuodattaen riensivät he alas tervehtimään sukulaisia ja ystäviä, jotka nyt kulkivat kaupunkiin Sten Sturen kanssa. Ylhäiset ja alhaiset syleilivät toisiaan, ja kirkkojen kellot kumisivat. Virsin ja messuin kiittivät ruotsalaiset Jumalaa ja pyhää Yrjänää voitosta, joka oli pelastanut maan.
Vapaa-ehtoisia lahjoja koottiin. Niillä laitettiin Isoon kirkkoon komea pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen kuvapatsas, ja se pyhä Yrjänä ei ole vieläkään hellittänyt miekkaa kädestään.
Sten Sturesta tuli sitten viisas valtionhoitaja. Hänen aikanaan painettiin ensimäinen kirja Ruotsissa, ja Uppsalaan perustettiin Pohjolan ensimäinen yliopisto. Kuningas Kristian katsoi viisaimmaksi ainakin toistaiseksi antaa vitsansa viheriöidä metsässä. Mutta hänen kuoltuaan sai Sten Sture taistella monet taistelut hänen poikaansa Hannua vastaan, joka kruunattiin Ruotsin kuninkaaksikin. Tanskan kuningatar suljettiin vihdoin Tukholman linnaan, ja hän puolusti sitä kuin mies. Vasta kun holvit ja kellarit olivat ruumiita täynnä, antautui hän vangiksi.
Sten Sture saattoi hänet rajalle asti, mutta kotimatkalla sairastui hän ja kuoli Jönköpingissä. Kaupunginvouti pukeutui silloin kauppiaaksi ja vei ruumiin salaa vuotiin käärittynä re'essä Tukholmaan. Muuan palvelijoista, joka kooltaan ja ryhdiltään muistutti herra Steniä, sai sen sijaan ottaa ylleen kuolleen isäntänsä vaatteet ja ritarinvitjat ja istua hänen hevosensa selkään. Vanhaa valtionhoitajaa oli usein vaivannut vaikea silmätauti. Palvelija sitoi sentähden kääreen silmilleen ja jokaisessa yöpymispaikassa meni hän heti maata ja puhalsi kynttilät sammuksiin. Onnettomuudesta puhuttiin vasta Tukholmaan päästyä. Ruotsalaismielisillä herroilla oli siten ollut aikaa järjestää ja selvitellä asiat, ja valtionhoitajaksi valittiin herra Svante Niilonpoika. Hänen isänsä oli ollut vanhan herra Stenin ystävä ja asetoveri, ja hän polveutui äidinpuolelta eräästä Sture-nimisestä ritarista.
Sten Sture haudattiin Strängnäsin tuomiokirkkoon, eikä Ruotsi ole koskaan lakannut kunnioittamasta häntä ja lukemasta häntä suurimpien, jaloimpien miestensä joukkoon.
XXVIII.
TARINA PAKSUSTA PÄÄMUNKISTA JA LJUNGBYN JUOMASARVESTA JA PILLISTÄ.
Ljungbyn läheisellä tasangolla Skånessa on kivi, joka korkeudeltaan ja pituudeltaan on kuin pieni tupa. Sitä sanotaan Hiidenkiveksi. Nykyään on salama tappanut kaikki hiidet ja peikot ja menninkäiset, mutta ennen muinoin kohosi kivi joulu-yönä kultaisille pylväille, ja sen alla sytyttivät kääpiöt kynttilänsä ja kisailivat ja pyörivät piiriä.