Mutta silloin alkoivat kilpineidot nauraa ja heidän naurunsa soi voimakkaana kuin kosken pauhu keväällä jäiden temmeltäessä.
"Kilpineito ei seuraa ketään", vastasi Kypärätär, voimatta vieläkään hillitä nauruaan. "Minullakin oli isä. Vaikka hän olisi kuollut kymmenin kerroin, pitää hänen kerran kuuleman, että minä olen hoidellut hänen yksinkertaista talonpoikaispeistänsä yhtä kunniakkaasti, kuin jos hänellä olisi ollut poika. Pukeudu esi-isiesi sotisopaan, Styrbjörn, äläkä anna naisten häväistä itseäsi!" Styrbjörn painui silloin laivoilleen joen suuhun, ja aamun koittaessa lähti hän matkaan. Upeimmissa laivoissa olivat purjeet koristetut keltaisin ja punaisin viivoin, ja verkkaisaan, juhlallisesti liukuivat laivat ruovoston läpi. Kun laivue kääntyi Mälarin ulapalle, välitse lehteväin saarten, mistä karja heitä oudoksuen töllisteli, nousi vastatuuli. Mutta kolmekymmentä airoparia pistettiin jokaisesta laivasta veteen, ja niin kiitivät ne nopeasti tuntemattomia kaukomaita kohti. Styrbjörn käännähti silloin ympäri ja katsoi yli rantojen ja sanoi miehilleen: "Ellei minusta kerran tule tämän maan kuningasta, en tahdo elää."
STYRBJÖRN MERELLÄ.
Hän purjehti nyt kaikki meret ja valloitti linnoja ja maita ja sai lisänimen Väkevä. Niin tuli hän myös Wollinin saarelle Itämeressä, missä oli kuuluisa Jomsviikingien linnoitus Jomsborg.
Sitä pidettiin valloittamattomana, ja sadut kertovat sen muurien sisällä olleen niin suuren sataman, että kaksisataa suurta laivaa sopi sinne vieri viereen. Styrbjörn pääsi selville, että päällikkö oli poissa, ja hän käski väkeään soutamaan ankarasti. Poikittain sataman suulla kohosi muurattu, torniin päättyvä holvi. Aukoista sateli kiviä ja palavaa pikeä niiden niskaan, jotka yrittivät lähetä muuria, ja raudoitetut portit sulkivat sisäänkäytävän. Jyrisevin sotahuudoin heittäytyivät kaikki soutajat taaksepäin yht'aikaa, ja Styrbjörnin laiva lensi viuhuen läpi vaahdon. Ryskyen, kuin olisi paatinen vuori haljennut, musertuivat telkeet, ja portit pamahtivat auki, mutta laivakin sai töytäyksessä loppunsa. Soturit paneutuivat silloin airojen varaan ja uivat linnaan. Ja sitten pakotettiin hurjat ja ylpeät Jomsviikingit ottamaan Styrbjörn Väkevä päällikökseen.
Ketään ei päästetty Jomsviikingien joukkoon, joka oli nuorempi viittätoista tai vanhempi viittäkymmentä vuotta. Hänen piti olla karaistu ja reipas, eikä hänen tullut arkailla taistelemasta yksinään kahta vastaan. Moisille nuorukaisille ja miehille oli todellinen ilo seurata sellaista johtajaa kuin Styrbjörn. Hän olikin melkein alituiseen sotaretkillä. Jomsviikinkinä ei hän koskaan saanut näyttää murheelliselta, ei valittaa eikä vaikerrella, mitä sitte tapahtuikaan, ja aseleikeissä ja aaltojen tanssissa olikin siihen harvoin aikaa. Mutta soutumiehet kuulivat hänen öisin heittelehtivän vuoteellaan, unetonna. Mainetta ja valtaa ja kaikkea, mitä merikuningas suinkin saattoi halata, oli hän saavuttanut, ei vain sitä ainoata, mistä hän uneksi öin ja päivin: seisoa isänsä hautakummulla Uppsalassa svealaisten kuninkaaksi huudettuna. Harald Sinihammas Tanskasta, joka tarvitsi hänen apuaan, antoi hänelle tyttärensä puolisoksi. Mutta usein ajatteli Styrbjörn vielä sitä ylvästä keihäsneitoa Eerikki Voittoisan salissa, ja hänen mielensä yrmistyi yhä. Uhkauksin pakoitti hän Harald Sinihampaan kaksinsadoin laivoin saapumaan luokseen.
Kokoontuneet laivat eivät lopulta sopineet edes Jomsborgin suureen satamaan, ja tuhannenkahdensadan lohikäärmepurren päällikkönä lasketti nyt Styrbjörn Itämerta ylös yhä valoisampia öitä ja yhä metsäisempiä saaria kohti.
Saatuaan miehensä maihin Mälar-järven suulle, poltti hän uhmaten laivansa. Mutta kun Harald Sinihammas näki liekit, käänsi hän äkkiä purtensa tuuleen ja pakeni kotiinsa Tanskaan. Styrbjörn ei tuosta kuitenkaan kadottanut rohkeuttansa, vaan läpi metsien raivasi hän itselleen tien, matkaten Fyriskenttää kohti. "Joko minä pian istun kunnia-istuimella Uppsalassa", mumisi hän, "tai luodaan minulle hautakumpu maasta, joka olisi pitänyt olla minun".
FYRISKENTÄN TAPPELU.
Eerikki Voittoisa, joka oli valpas ja sotataitoinen suurkuningas, oli jo lähettänyt arpakapulan kiertämään ja koonnut koko svealaisten sotavoiman. Kaksi päivää kamppailtiin tasangolla, ilman että kumpikaan sotajoukko otti väistyäkseen.