Birger tuli heitä portailla avosylin vastaan ja johdatti niin kumpaisenkin kädestä pitäen ylös saliin. Juhlapukuiset palvelijat kantoivat viiniä ja simaa ja lukemattomia ruokalajeja, ja kynttilöitä ei voitu laskea. Ja niin alkoivat Nyköpingin pidot torventoitotuksin ja rummunpärinöin.
"Kuka nauraa?" kyselivät vangit toisiltaan alhaalla holvissa. "Harvoin saa kuulla naurettavan niin paljon ja niin sydämellisesti." Trulla-Ho vastasi: "Minä tunnen äänen. Se on Märta-kuningatar. Sama, jonka muutoin on niin vaikeata hymyillä! Aavistanpa kyllä, mitä kuningas tänä iltana pani mesijuomaan. Sen mausteen sai hän minulta."
Kun tuli myöhä, menivät herttuoiden miehet majapaikkoihinsa kaupunkiin, mutta heidän satulansa ja varustuksensa ja aseensa jäivät linnan tupaan. Drotsi Brunke kuljeskeli avainkimppu vyössään julmana, pelkäämättömänä, käskevänä, mutta Birgerille uskollisena. Hänen vaatteensa olivat pöhöllään, kuin olisi hän lyönyt selkäänsä neljät turkit, koukkunenä heilui korkealla ilmassa ja kypärä valkoisine sulkatöyhtöineen luisui alas niskaan. Kun viimeinen mies oli poistunut linnasta, sulki hän portin. "Kuningas Birger", sanoi hän samassa, sillä hän näki varjon liukuvan ohitseen muuria pitkin. "Täällä sinä harhailet neuvottomana pitkin pihoja ja jäähdytät otsaasi, siksi kunnes unohdat koston, jota hiljaa vannoit yhä uudelleen jokaisella simakulauksella. Iske tänä yönä. Muuten ehkä olet sinä seuraavissa pidoissa se, joka lyödään rautoihin."
Hän pisti kätensä kuninkaan kainaloon ja vei hänet muassaan linnaan. Hetkisen oli kaikki hiljaa. Vangit luulivat, ettei mitään enää tapahtuisikaan sinä yönä, ja alkoivat kahmia kokoon olkia yösijakseen.
Silloin leimahtivat yht'äkkiä soihdut herttuain makuukammion käytävässä, ja miekat kalisivat toisiaan vasten. "Herkeä, herkeä, veli Valdemar, tässä ei auta tappelu!" kuului Eerikki huutavan. Pian astelivatkin herttuat vankilan rappuja, vartioiden ympäröiminä, paljain jaloin ja sidotuin käsin. He olivat sipaisseet takit ylleen, mutta muita vaatteita ei heillä ollut, ja heidän takanaan kiljui Birger tuijottavin silmin: "Muistatteko Håtunan temppua, muistatteko Håtunan temppua!"
Heidät suljettiin holviin, ja päivän sarastaessa tuotiin sinne myös heidän miehensä kaupungista. Kaikki, noin parikymmentä kappaletta, kytkettiin samaan hirteen. Pihalla oli aika markkinat. Siellä istui koko linnan väki piirissä lyömässä arpaa heidän hevosistaan ja varustuksistaan. Toiset tutkistelivat heidän matkasäkkejään. Kuningas Birger paukutti käsiään ja huusi kuin hullu: "Siunatkoon Pyhä Henki kuningatartani! Nyt on Ruotsi minun!"
Seuraavina päivinä kuiskivat Brunke ja kuningatar monta häijyä neuvoa hänen korvaansa. Vihdoin muutatti hän veljensä vielä kamalampaan vankilaan tornin syvimpään luolaan paljaalle kalliolle. Heidät kahlehdittiin muuriin kummallekin puolelle haisevaa vesilätäkköä. Ja kun pölkkyjä uudelleen lyötiin Eerikin jalkoihin, lensi säle hänen silmäänsä, niin että veri valui pitkin poskea.
Vangit näkivät ristikko-akkunastaan, miten Birger ratsasti linnasta asejoukkoineen, mutta kun hän palasi takaisin, oli hänen naurunhalunsa loppunut. Tukholmassa olivat porvarit sulkeneet kaupungin portit hänen nenänsä edestä ja ajaneet hänet pakosalle yli pohjoisen nummen. Kylästä kylään, talosta taloon oli lentänyt huhu Nyköpingin pidoista ja herttuain kovasta kohtalosta. Heidän ystävänsä, Matti Kättilmundinpoika ja laamanni Birger Pietarinpoika Finnstadista ja muut valtakunnan jaloimmat miehet nostattivat rohkeasti länsigötalaisia, upplantilaisia ja smålantilaisia kapinaan.
Birger seisoi linnansa pihalla olkapäät koholla ja tempoili rautahansikkaitaan. Väliin loi hän katseensa alas santaan, väliin ylös pilviin. "Satuloikaa hevoset", käski hän epävarmasti. "Stegeborgissa on lujat muurit ja hyvä satama purjelaivoille, jos lopultakin kävisi kehnosti. Minä halveksin vihollisiani ja kaikkia entisen maani asukkaita."
"Halveksunta" — Brunke asettui hänen eteensä kädet puuskassa — "on heikkojen miesten ja velttojen huulten sana. Sitä käyttävät eniten ne, jotka ovat saaneet häpeän haltuunsa ja jotka eivät voi mitään muuta vastata. Se on hävinneen sana, eikä koskaan voittajan. Ole iloissasi, että minä osaan käytellä miekkaani silloin, kun sinä mielettömänä pelosta kömmit hevosesi selkään, halveksiva hymy huulillasi ja pakenet täyttä laukkaa."