"Ulv Gudmarinpoika", sanoi laamanni. "Ota Birgitta eteesi satulaan ja pysy hänelle uskollisena elämän kaikissa vaiheissa!"
Ulv nosti tytön eteensä hevosen selkään, ja hänen sydämensä löi. Hän uskalsi tuskin koskettaa hänen vaatteisiinsa, kun hänen oli pakko ratsastettaessa kiertää kätensä hänen vyötäisilleen. Polkua kiemurteli pitkä jono soihtuja, ja näkymättömänä väikkyi jo Birgitan lapsellisen pään yllä pyhimyksen sädehtivä kruunu.
XXI.
MAUNU LIEHAKKO.
MORAN KIVILLÄ.
Peninkulman päässä Uppsalasta, lähellä ikivanhojen Tiundalandin ja Attundalandin rajaa, on Moran niitty. Siellä valittiin muinen kuninkaat. Hyvin kunnioitettuja ja kuuluisia olivat kuninkaankivi keskellä käräjäkenttää sekä muut sitä kehässä ympäröivät kivet. Sitten tulivat toiset ajat, ja vähitellen vierittivät talonpojat kivet omille tanhuvilleen ja muurasivat ne tupiensa seiniin ja uuninpiippuihin. Ehkäpä jossakin tuvassa vielä kahvipannun alta halonsäikäleistä kohoava savu nokeaa lohkaretta paadesta, jolla kuninkaat ovat kalvenneet ilosta ja ylpeydestä. Niin ylhäisiä kiviä saattaa upplantilaisella talonpojalla olla muurissaan.
8 päivänä heinäkuuta 1319 olivat vielä kaikki kivet paikoillaan. Laakea kuninkaankivi oli lohkareiden avulla nostettu hiukan kohoksi maasta. Muistokiviä entisistä vaaleista näkyi vielä siellä ja täällä, ja niihin oli hakattu kuninkaiden kuvia, kruunuja, riimu- ja munkkikirjaimia.
Siitä tuli surullinen päivä keltaisille voikukille ja muille niityn kukkasille, jotka tuhatluvuin loistelivat ruohossa. Niitä polkivat ja riipoivat sekä nahkakengät että puukengät että rautakengät, niin ettei lopulta ollut niityllä pienintäkään kortta, joka ei olisi saanut tuta, että nyt on kuninkaanvaali. Koivistossa paistettiin kokonaisia härkiä pitkillä vartailla ja oluttynnyri lyötiin auki, niin että nälkäiset ja janoiset saivat vahvistaa ruumistaan.
Vihdoin syntyi hiljaisuus. Birger Pietarinpoika Finnstadista, upplantilaisten laamanni, astui esiin. Häntä seurasivat laamannit valtakunnan muista osista, ja jokaista laamannia saattoi kaksitoista ymmärtäväistä talonpoikaa.
"Vapaasti saa jokainen teistä", alkoi hän, "huutaa sitä, jonka mieluiten tahtoo kuninkaaksi. Siksi on se arvollinen, joka harrastaa yhteisen kansan parasta ja joka kykenee puolustamaan valtakunnan kunniaa. Jos jollakulla kuninkaanpojalla tai kuninkaanheimolaisella on nämä avut, niin ajatelkaamme etusijassa häntä. Ken ei teistä muistaisi vielä ritarillista herttua Eerikkiä, joka kuoli nälkään vankeudessa, ennenkuin ehdimme häntä vapauttamaan! Tässä edessäni seisoo hänen kolmivuotias poikansa, Maunu. Nostakaa hänet päittenne yli! Äidin puolelta on hänellä perintö-oikeus Norjan valtakuntaan. Valitkaa hänet, ja hänestä tulee meidän aikojemme mahtavimpia kuninkaita!"