Vaikkei hän siitä kenellekään puhunut, mietti hän aamusta iltaan ja aprikoitsi, mitähän tuo merkillinen kirjoitus saattoi merkitä. Miksi tahtoivat pahat ihmiset valita juuri hänet aseekseen? Muuten hän ei voinut asiata selittää. Ja kun tuo tomuinen joukko vihdoin saapui pääleiriin Tistedaliin, jossa telttoja oli pystytetty ja havumajoja rakennettu, pysähtyi hän äkkiä ja, tietämättä itsekään mitä hän teki, osotti hän sormellaan suurta koivua, josta lehdet jo olivat pudonneet pois.
— Koivu, koivu, tuossa se on! Se on Kynttilänjalka, minä tiedän sen… Sen nimi on ihan varmaan Kynttilänjalka…
— Täällä sulla ei ole puheenvuoroa, totella vain sinun tulee! — vastasi korpraali ja asetti hänet heti riviin reunamieheksi, sillä tarkastuksen piti alkaa.
Kun korpraali samassa tarttui hänen käsivarteensa, siirtääkseen hänet paikoilleen, tunsi hän, että jäntereet olivat aivan pehmeät. Ja kun hän näki tuon rotevan miehen horjuvan käsissään, virkkoi hän:
— Tuon olisimme kernaammin voineet jättää kotiin. Hänessä on kaikki haprasta ja pehmyttä.
* * * * *
Eräänä marraskuun päivänä pysähtyi yksi sotaväenosasto muutamaan vuorensolaan; kello kävi vasta kolmea, vaan siltä oli jo hämärä. Arojen paahtavan päivän ruskeiksi polttamina ja turkkilaisten tupakkimassia vielä käyttäen katselivat monet vanhentuneet upseerit tätä talvivaltakuntaa, jonka metsäisissä sydänmaissa sotajoukko nyt marssi uusia seikkailuja kohden. Vangiksisaadut sissit kertoivat kummia juttuja noidista ja jättiläisistä ja miehenpituiset, rotevakasvuiset naiset, joilla oli pellavankellervä tukka, tulivat öisin leiritulien äärille ja surmasivat kirveillään nukkuvia ruotsalaisia.
Lunta satoi ja vuorenseinämäin välitse loi aurinko kellahtavan valon tunturinrinteellä kasvavaan vaivaismetsikköön ja ulkoneviin kalliosärmiin.
Siellä seisoi kinoksessa täysiaseinen sotajoukko kalpeita viisitoistavuotiaita poikasia, puolikasvuisia lapsia. Pienikasvuiset länsigootilaiset, joilla oli terävät nenät ja pälyilevät silmät, kuiskasivat toisilleen:
— Kuningas kuuluu sanoneen, että jos emme tahdo nähdä nälkää, saamme näistä Norjan vuorista kiskoa ravintomme…