— Olen kauvan tätä epäillyt, ja taitaa suurisyntyinen suku panna asiaa vastaan. Mutta Italian matka! Joutavia! Täällä on kamariherralle maa, jossa hänen neroansa tarvitaan. Sanokaa minulle suoraan silmiin, voitteko luopua linnanpiirustuksista, jotka ovat minun pöydälläni, ja onko teille mitään maailmassa niin rakasta kuin taiteenne.
Tessin tuli tulipunaiseksi ja katseli alas lyhdyn liekkiin.
— Minä olen päättänyt ottaa kamariherra Tessinin miehekseni, — sanoi Hedvig Stenbock, — ja niin se on oleva.
Lindskiöld pani kätensä sydämelleen.
— Gewiss, gewiss! sanoo riikinleski. — Mutta seppeleen minä kyllä teen lehdistä ja kukista Lindskiöldin istutuksista. Eipä kestä puhua omaani suurta sukua. Seppä oli isäni, mutta kuinka nykäsi… kas, niin tuli hänestä Skenningen pormestari. Ajatelkaas jos kamariherra olisi kotoisin Skenningestä! Kuinka hän silloin olisi rakentanut? Uuden kuninkaallisen linnan Skenningen tyyliin? Kaupungille nauru, hyi perhana ja kauhu! Se on paras vissiinkin että ootte Tessinkin.
Lindskiöld otti Tessiniä käsivarresta, ryhdikkäänä ja uhkaavana ja tehden käsiliikkeen ikäänkuin olisi heittänyt yltään likaisen naamiaisviitan.
— Rauhoittakaa kiihkoanne kuukausi tai sillä vaiheilla! Aluksi nyt suutelee kamariherra valittuansa kädelle, astuu kolme askelta taaksepäin, tekee kumarruksen ja seuraa sitten minua. Vaiti, kun minä puhun kuninkaan salissa! Ekerot menee takaisin riikinlesken vahtimestarin luo, sammuttaa hänen lyhtynsä, antaa hänelle terveellisen ja tuntuvan korvapuustin ja heittää kenkänsä hänen jälkeensä kun hän herää ja pötkii pakoon, niin että hän luulee yökeijuisten olevan kintereillään. Sitten saattaa armollinen neiti huomaamatta ja rauhallisesti mennä huoneisiinsa. Onhan neiti määrätty piakkoin lähtemään mukaan matkalle Pommeriin. Silloin yhtyy kamariherra matkaan ja nai neidin kaikessa hiljaisuudessa. Hänen majesteetistaan pidän minä huolen kotona. Gottorpin onnettomuudesta… tarkoitan riikinleskeä… ein verschmitztes Weib… sitä ei pirukaan hallitse, mutta vihamielistä, korkeanylhäistä sukua olenpa kuullut takseerattavan reduktionin pöydässä ja heille kyllä olen huomauttava mitä he maksavat. Täällä alkavat uudet ajat. Voi, rakkaat lapseni, rakkaat lapseni, jospa tietäisitte, kuinka rinta kohoo kun seisoo valtiolaivan perässä ja laskee laivaa kaukaisia majakoita kohden, joiden nimeä ei uskalla mainitakaan edes kuninkaalliselle majesteetillekaan. Mutta uskokaa nyt vain minun sanaani. Täällä, missä nyt seisomme, on kamariherra perustava kuolemattomuutensa.
Hämillään veti Tessin hänen kätensä huulilleen, ja kun minä olin suorittanut tehtäväni vahtimestarin kanssa, ojensi hän minulle ylpeällä liikkeellä nuo molemmat Palmstruchin setelit tuolla seinällä.
— Tässä on hänelle luvattu palkka, jos hän on vaiti, — sanoi hän.
Mutta sitten alkoivat minun näkyni ja onnettomuuteni, ja kun minä kotonani kamarissa sairastin, kulkivat minun vaivani pilkkapuheena pitkin kaupunkia… leiniä, rintatautia, nuuska-ahdistusta, noidannuolia sääressä… ja mylly päässä. Ja kun minä vedin esille Palmstruchin setelit, jotka se kunniaton tomppeli oli pistänyt takin taskuuni, sain minä tietää, että ne jo monta Herran vuotta sitten olivat menettäneet kaiken arvonsa. Kerro nyt tämä kuninkaalliselle majesteetille itselleen!