"Missä ovat lapseni?" hän kysyi soinnuttomalla äänellä. "He ovat luvanneet tulla, ja minä tahdon nähdä heidät ympärilläni."
IV
Torventoitotuksia ja kavionkapsetta kuului hämärästä, ja oven avasi varovasti Kaarle-herra. Tippuen vettä ja puoleksi sulanutta lunta hän viittasi kynnykseltä maisteri Mattiakselle, mutta kun tämä ei huomannut, astui hän esiin, tarttui hänen käteensä ja vei hänet ulos. Yksinäisiä tuikkeita kimmelsi jo luostaririvissä, munkkien puuanturat pamahtelivat kivitystä vasten, ja koko mäki oli jääharmaa varustuksista ja aseista.
"Oletko puhunut äidin kanssa?"
"Olen Kaarle-herra. Olen pitänyt lupaukseni, mutta puhuessani tuntui jotain särkyvän minussa, ja minä luulen, että se oli itse elämänlanka. Hän ja minä emme kulje enää samaa tietä."
"Ole huoleti, maisteri. Munkitkin tuolla ylhäällä alkavat hymyillä hänelle, ja äsken kuulin veli Paavalin huutavan aivan kovaa jälkeeni, että jos akka Briitta edelleenkin asuisi miesluostarissa, silloin hänkin tahtoisi tulla sullotuksi Skeningen nunnien sekaan."
"Muutamat nauravat, Kaarle-herra, mutta jos seuraat minua makuuhuoneeseen, vien sinut ovelle, johon saat kolkuttaa kauan, ennenkun kukaan vastaa. Raskas ja ummehtunut on ilma siinä kammiossa, ja harmaana kuin sammaleinen tammenkanto istuu siellä vanha munkki, joka ei neljäänkymmeneen vuoteen ole ollut vapaan taivaan alla ja on niin pyhä, että hän rukoillessaan saattaa nähdä kaikki yhdeksän enkelikuoroa. Hän on veli Gerechinus. Hän sanoo, että hän on se kauan odotettu nainen, joka kuin pilvenpatsas on nouseva yli maamme, ja että kukat, joita hän poimii vuorenjuurelta, antavat terveyden kansoille meren toisella puolen… Ne ovat sanoja, joita kannattaa kuulla, Kaarle-herra. Kaikki hyvä, kaikki suuri, se on minusta Birgitta."
"Miksis sitten koetat hillitä häntä?"
"Siksi että olen ollut hänen huonekunnassaan ja tullut teidän kaikkien ystäväksi. Se tekee minut heikoksi, ja sentähden minä toivon, että hän olisi hyvä ja hiljainen äiti, joka hoitaisi talojaan ja hankkisi lapsilleen edullisia naimisia ja rauhallisia virkoja kuningas Maunulta. Mutta soisivatko silloin milloinkaan uuden luostarin kellot yli Vadstenan lahden? Ymmärrä minua, rakas herra! Kun rakastaa jotain ihmistä, ei soisi näkevänsä häntä ylenkatsottuna ja viattomain itkun tahraamana. Kun äitisi puhuu kansamme puolesta ja ihmissuvun onnesta, unohtaa hän seisovansa jaloillaan raskaasti maassa. Minä osaan ja tiedän paljon enemmän kuin hän, ja minä tiedän, että jos revimmekin sydämen rinnastamme ja annamme sen vapaasti palaa hurmauksessaan jokaiselle, ken vain haluaa nähdä… yö pysyy yönä. Maailmalla murhaavat sotajoukot toisiaan, kirkot seisovat suljettuina pannaan julistettujen ruhtinaitten maissa, ja Avignonissa ilakoi Klemens-paavi nainen kummallakin polvellaan. Ja kotona… sinä tunnet kiiltävähaarniskaiset juoppolallit, jotka kestailevät toistensa taloissa. Sopuisia veljiä tuntikausia pitkitetyn pöytäpidon aikana, kademieliä ja miehentappajia, kun olut on lopussa ja kylmä arkipäiväaamu tulee! Kirkoissa he myös polvistuvat kerkeimmin kuvien eteen, jotka ovat rujomuotoisia ja rumia, ja arvelevat, että hiissä on väkevin ihmevoima, mutta että kauniit ja sirot ovat vain jonkun selkätautisen munkin syntistä työtä. Onko naisen asia pistää kätensä sellaiseen törkyyn! Rouva Birgitta tavottelee niin kunnianhaluisesti orjantappuraa, että piikit repivät nahan kaikilta, jotka ovat häntä lähellä. Niin kiivaasti hän sytyttää tulen rikkaruohoihin, että koko metsä menettää neulasensa."
"On honka, joka vielä seisoo vankkana juurillaan", sanoi Kaarle-herra, "ja se olen minä. Surunlapseksi minua senvuoksi moititaankin. Heti kun äiti on ottanut pyhiinvaellussauvan, autan minä Cecilian ulos Skeningen luostarista, vaikka minun pitäisi iskeä miekkani portinrakoon. Pahempi on Kaarinan laita, sillä hän horjuu jo. Ajatteles, maisteri, hän ja hänen miehensä makaavat oljilla kumpikin nurkassaan, ja perjantaisin he käyvät paljasjaloin… Nyt on kuningas Maunu vielä kerran nöyrtynyt ja ratsastanut tänne. Hän ei uskaltanut lähteä laivastolla ja uskoa itseänsä Jumalan huomaan. Hän tahtoo, että äiti ensiksi siunaisi ristinlipun, jonka kuningatar Blanka on omin käsin ommellut. Siksi hän on tullut, ja useat sukulaisistani ovat seuranneet häntä, taivuttaakseen äitiä jäämään tai myös sanoakseen hänelle hyvästi."