"Rangaistukseksi äskeisestä ylpeydestäsi minun täytyy ripittäjänäsi velvottaa sinut valvomaan koko ensi yö."
Birgitta tuijotti eteensä tyhjään ilmaan, ja kuuma veri nousi ja laski.
"Mielelläni, mielelläni. Kyynelpäivää seuraa kyynelyö… Äidin ja lapsen täytyy etsiä kauan löytääkseen toisensa… Minä näen sanansaattajan tulevan Ruotsista… Vielä hän on kaukana. Muuliaasilla hän ajaa parhaillaan jossakin muuria pitkin, mutta vähemmässä kuin tunnissa hän on saapuva ja kolkuttava ovellemme, ja laukussa hän kantaa hyviä viestejä."
Kaarina värisi ja kiersi rukousnauhan ranteeseensa, mutta hän teeskenteli, ja nyt hänen koko kasvonsa hymyilivät.
"Äiti, äiti, hän tulee noutamaan minua. Ja vaikket annakaan minun kulkea riemuissani, anna minun kuitenkin vapaasti seurustella järkevien olentojen parissa."
"Että ensimäinen naisryöväri nostaisi sinut satulaansa."
"Mieluummin niin kuin kaukana omaisista elää kituuttaa sellaista elämää, johon sinä minut tuomitset."
"Oletko unohtanut sanat: tapahtukoon Jumalan tahto?"
"Jumala tahtoo aina kuin sinä, äiti, mutta kun minä saan sinun harmaat hiuksesi, tahtoo hän kyllä kuin minä. Silloin, ellet ennemmin, sinä näet, että minä olen äitini tytär."
"Maisteri", sanoi Birgitta. "Nyt on valoisaa. Seuraa Kaarinaa kotiin ja sulje hänet huoneeseen. Koko päivä hänen pitää paastota saamatta mitään muuta kuin vettä ja vähän leipää. Telkeä ikkunaluukku, jonka jätin auki, ja korjaa pois kirjotusneuvot ja kirjat… mutta anna hänen pitää vitsa."