"Monitietoisempaa ystävää ei ole meillä enää", sanoi maisteri
Pietari, mutta Kaarina huoahti huojennuksesta.
"Onko siinä kaikki?" Kaarina kysyi.
"Ei kaikki, rakas rouva. Paljon voi tapahtua, niin pahaa kuin hyvääkin, kun ystävät ja sukulaiset asuvat kaukana erossa… Saanko ottaa kulauksen vesiruukusta, koska en näe pikaria?"
Kaarina tuli hämilleen kuin lapsi, jota vieraan läsnäollessa rangaistaan tottelemattomuudesta, ja hän kuivasi äkkiä hihallaan kostean ruukun ja ojensi sen priorille, joka tarttui siihen molemmin käsin ja vei sen suulleen.
"On äidin tahto, ettei täällä ole pikaria tänään… Tapahtuuhan kaikki äidin tahdon mukaan… Sinä olet janoinen ja väsynyt, mutta ennenkun käyt levolle, anna kuulua mitä tiedät kotolaisista."
"Tässä on kaikki viisi kirjettä. Etkö tahdo itse murtaa niitä ja lukea, säästäisit siten minulta monta raskasta sanaa?"
"En uskalla, ennenkun äiti tulee."
"Silloin täytyy minun antaa sinulle tietoja", vastasi priori ja istuutui lavitsalle. "Anna anteeksi, etten tottele kehotustasi, vaan ensiksi istun ja hengähdän. Matka oli pitkä, emmekä me ole suoneet itsellemme suuria levähdyksiä."
Hän kävi vielä kerran ruukkuun käsiksi ja otti pari syvää kulausta, ojentaen ruukun sitten seuralaiselleen. "Alkakaamme nyt herra Israelista, Jumalan verrattomasta sankarista. Kuinka salamoitsikaan hänen miekkansa yöpimeässä Alvastran mäellä, ja kansa ja ritarit vapisivat, kun hän puhui! Maan kuninkaana hän olisi ollut mies paikallaan, mutta tultuaan Riikaan hän tunsi päivänsä luetuiksi. Mustasurma raivoaa yhä kotona, ja talot ovat kylmillä, ja tuntuu siltä kuin tappaisi myrskyn kyllästyttämä ilma nekin, joita ei itse tauti ole saastuttanut. Vielä kerran herra Israel koetti vyöttää itsensä miekalla, mutta hänellä ei ollut enää voimaa sen kantamiseen. Silloin hän otti palvelijan kummankin käsivartensa tueksi ja hoiperteli Riian tuomiokirkkoon. Palvelijain täytyi kohottaa kypäri häneltä päästä, mutta kuljettuaan kappaleen käytävää hän päästi heidän kätensä ja astui alttarin eteen ja pani sormuksensa taivaan kuningattaren sormeen. Sitten hän taivutti päätään, niin että parta painui yli rautapaidan hamaan vyöhön, ja meni takaisin kotiin vuoteelleen ja heitti henkensä."
"Se oli kaunis kuolema", sanoi maisteri Pietari.