"Ja nyt sinä tulet varottamaan?"
"Varottamaan ja itse oppimaan, koska sinä tiedät jotain nöyryydestä. Ennen kaikkea tulen kuitenkin saadakseni talossasi sielunrauhan ja päästäkseni pakoon vainoojiani ja roviota, sillä en pelkää mitään niinkuin kuolon valtakuntaa… Liikkumattomana minä istuin kauhun paikassa, mutta vihdoin tunsin tuulenhenkeä sanomattomaksi lievennyksekseni, ja kun avasin silmäni, näin kaksi luostarisisarta, jotka hellästi hoitivat minua. Olin tullut aivan valkotukkaiseksi ja arvelin silloin, että tuskaani oli kestänyt kahdeksankymmentä tai yhdeksänkymmentä vuotta, mutta he sanoivat, että olin ollut kuolleena vain tunnin."
"Ja yhä sinä kannat kitaraasi?"
"Niinkuin sinä kultatupsuasi… Mutta sisareni ei ole enää elossa, ja nyt minä tahdon opettaa sinua ottamaan täyden askeleen."
Hän heitti kitaran käsistään, niin että pienet luuruudut irtaantuivat ja hyppelivät pitkin kivitystä, ja ikäänkuin jo ollen kotonaan astui hän puutarhaan päin.
"Minä syön harvoin ja nukun mieluimmin katolla tähtien alla. Minusta sinä saat huokean palvelijan. Määrää minut puutarhuriksi. Täältä ei nähtävästi puutu hedelmiä eikä yrttejä, mutta se, mitä sinun ennen kaikkea muuta joka päivä pitäisi katsella, se puuttuu vielä."
Hän tarttui lapioon, joka nojasi lähintä kypressiä vasten, ja alkoi heti kaivaa. Mullan ja kivet hän löi sivuun, ja pian oli hän vyötäisiään myöten kaivetussa kuopassa. Kun naiset tulivat portailta katsomaan hänen työtään, huomasivat he, että hän loi hautaa.
* * * * *
Täysi kesä oli nyt tullut, ja eräänä kuumana elokuun päivänä, Birgitan istuessa pöydässä koko väkensä kanssa, alotti maisteri Pietari hänen määräyksestään tavanmukaisen raamatunlukemisen. Luukut oli puoleksi sulettu auringolta, ja koko aterian ajan kuului etäistä äänten sorinaa, ja kello kajahteli Kapitoliumilla.
Ruokia oli runsaasti, ja viini vaahtosi pikareissa, sillä vaikka Birgitta itse söi vähän, ei hän pitänyt aterian liiallisesta niukkuudesta. Sama tyytyväisyys kuin aina valaisi maisterinkin kapeita kasvoja. Hän istui vastapäätä Birgittaa pöydän toisessa päässä, ja hänen kummallakin puolellaan olivat nuoremmat kappalaiset Gudmar ja Maunu, jotka pitkinä ja laihoina tuijottivat tinalautaseen. Alvastran priori rypisti mustia yhteenkasvaneita kulmakarvojaan ja pullisti huuliaan ja näytti lukemisen kestäessä ajattelevan luostarin voimaa ja Birgitan suuruutta. Pietari Räätäli suuntasi vähäväliä teräskirkkaat ja välähtelevät silmänsä kaappiin, jossa hänen kaksi rahapussiaan oli hyvässä säilössä, ja rouva Francesca Papazuri, palatsin vieraanvarainen omistajatar, joka tänään oli kutsuttu vieraisiin, auttoi alati kömpelöä ruotsalaista käsityöläistä täyttämään pikarin. Hän oli rehevä ja jo vanhanpuoleinen, ja hänen hiuksensa olivat jakauksella marmorivalkealla otsalla. Joka kerta kun maisteri alotti uuden lausejakson, nyökkäsi hän lukijalle odottavasti hymyillen, mutta kun tämä tuli lausejakson viimeiseen sanaan, nyökkäsi hän Birgitalle.