Kaarina otti kruunun käteensä, ja Birgitta sulki oven ja istui pöydän ääreen. Hän kastoi haikarakynän, mutta siveli kirjottamatta sulalla paperia.
"Rakas lapsi raukkani," hän mutisi, "miten nuorta sydäntä kirveleekään!"
Riemastus jatkui kaduilla ja toreilla, ja yön yletessä syttyi niin monta virvatulta kummuilla, että koko Rooma näytti palavan.
Silloin tuli Pietari Räätäli ja asettui Kaarinan luo ikkunan ääreen. Muutamia puoleksi kuihtuneita orvokin kukkia riippui hänen kauluksessaan, mutta hänellä oli laukku selässä ja juomapullo sidottuna vyötärenauhaan.
"Meidän täytyy myydä kruunu", sanoi Kaarina ja leikki sillä kuin nukella.
"Rakas olento", vastasi Pietari Räätäli, "silloinpa tulen oikeaan aikaan. Nyt minun pitää puhua äiti Briitan kanssa. Tiedän, että hänen rahansa ovat lopussa, ja minä olen tänään nähnyt niin paljon kultaa satavan yli katukivien, että ellottaa. Priorin ja minun on nyt aika sanoa hyvät hyvästit ja taas alottaa vaellus."
Kaarina poistui ja raotti varovasti Birgitan huoneen ovea. Sisällä vallitsi puolipimeä, ja vain riippulamppu Maariankuvan edessä loi vienoa valoa. Birgitta oli tyyten väsyneenä laskeutunut lepäämään tunniksi pöydälle, ja hän makasi aivan suorana ja liikkumatonna. Kaarina sulki oven hiljaa. "Äiti nukkuu."
Pietari Räätäli seisoi ja hypisteli ja laski pyhiinvaellushatun simpukoita. Vihdoin hän sanoi:
"Tervehdi äitiä, kun hän herää, sanoen, että minä kiitän kestityksestä ja siitä, että olen saanut nähdä ja kuulla häntä. Pitäköön hän molemmat rahapussini itsensä ja köyhiensä hyväksi. Minä harhaan nyt pois kotiin Ruotsiin tyhjine laukkuineni, saamatta polkea Pyhää maata; mutta säästettyäni kokoon kaksi uutta täpötäyttä pussia minä tulen takaisin, ja silloin on äidin itsensäkin velkansa maksuksi seurattava minua hamaan Jerusalemiin. Rakas olento, kerro hänelle kaikki, mitä vanha Pietari Räätäli on sanonut."