"Nyt, Briitta-äiti!" sanoi Pietari Räätäli, ja kummassakin kädessään hän piti harmaata täysinäistä rahapussia. "Nyt on sinun suoritettava vanha velkasi ja seurattava minua Kaanaanmaahan. Kaikki on jo valmiina lähtöön, ja me odotamme vain sinun sonnustautumistasi. Talon ulkopuolella seisoo Latino Orsini sotilaineen, aikoen seurata kunniasaattona kappaleen matkaa. Tosin olen kuullut, että Kristus itse on näyssä käskenyt sinun lähteä pitkälle matkalle, mutta pelkään kuitenkin monia vuosiasi ja raihnautesi."
"Kaikki tulemme me takaisin lukuunottamatta yhtä", vastasi Birgitta ja meni pukeutumaan.
Tultuaan kokoussaliin hän riisui kengät ja meni paljain jaloin hiipien ikkunan luo, uskaltamatta koskea narisevaan oveen, joka vei hänen omaan huoneeseensa.
"Nukkuuko Kaarina?" hän kysyi maisterilta. "Hän tarvitsee lepoa pitkää matkaa varten, ja meidän pitää olla hiljaa."
Maisteri oli vähän aikaa sitten taittanut jalkansa, ja vaikka se oli parantunut, liikkui hän hitaasti ja oli käynyt vanhaksi.
"Hän on jo pukeissa, hänkin", vastasi maisteri, "mutta varo kivilattian kylmyyttä!"
"Sisäinen iloni on niin suuri, että se lämmittäisi minua, vaikka kulkisin jäällä."
Birgitta katseli ikkunasta Pietarin-basilikan luona leviävää tasankoa, minne hän oli ennustanut palaavan paavin lopullisesti rakentavan korkeamuurisen ja monirakennuksisen asuntonsa. Kukkulat ja niityt sinersivät auringonloisteessa kuin uneksittu tulevaisuuden maa.
Kaarina saapui nyt, ja Birgitta riensi syleilemään ja suutelemaan häntä, ja ollen lyhytvartisempi täytyi hänen kurottautua, voidakseen tarkastaa tyttären silmiä ja tunnustella hänen poskiaan.
"Sinä näytät hyvin nukkuneelta ja terveeltä, lapsi, eivätkä poskesi ole pitkään aikaan olleet näin kirkkaat ja pehmeät. Milloinkaan ne eivät tule entiselleen, mutta aivan turhaan en ole pessyt niitä maidolla ja yrttimehulla… Ehkä ovat kyyneleenikin vähän auttaneet paranemista… Kutsu nyt nopeaan muut! Minua ei tarvitse kenenkään odottaa."