Kuin jylhä ja jyrkkä kalliosaari luolineen ja lehväisine pengermineen yleni harmaa linna, ja meren kuohut pärskyivät korkealle sen muureja vasten. Birgitta johdettiin avoimeen suojamaan, jossa muinoin keisari Fredrik II tapasi katsella saraseninaistensa tansseja, ja holveissa kimmelsi vielä arabialaisia kultakutouksia.
"Lapset", sanoi Birgitta ja oikaisihe hiukan sirommin kuin muulloin, "nyt emme saa unohtaa hyvää hovitapaa, joka on peräisin muinaisilta ajoilta. Muistakaa, että kun ylhäinen nainen suvaitsee tervehtää teitä, pitää teidän notkistaa vasen polvenne ja suudella hänen kenkäänsä."
Herra Birger asettui äidin viereen tummanruskeassa levätissään, mutta toisella puolen seisoi Kaarle-herra kärpännahkaviittoineen ja kilkkuvine hopeatiukuineen.
Parvi hyppiviä neekereitä viskoi suitsutusta hiiliastiaan ja kääri auki levantilaisen maton. Ovessa näyttäytyi hovimestari, joka suurine turbaanineen muistutti jotakuta kohtuuttoman isopäistä hopeahohtoista hyönteistä. Vihdoin tuli kuningatar Johanna. Tiukkaan vedetyn hunnun alta näkyivät hänen punaiset hiuksensa ja vahvasti maalatut poskensa, joille aurinko loi kimaltelevia säteitään kuten valkeaa esivaatteen läpi koreakukkaiselle ikkunaruukulle. Hänen hymyilynsä oli säteilevä, mutta liikkumaton, ja hänellä oli kuusitoistavuotiaan pää vanhan vaimon lyhyenvantterassa ruumiissa.
"Oi", hän sanoi, "minä olen kovin iloissani, kovin iloissani… kun saan tervehtiä niin hurskaita vieraita."
"Jos teen jonkun hulluuden, niin auta minua, sinä maisteri!" kuiskasi herra Kaarle.
Kaikki miehet polvistuivat, ja herra Birger kumartui heti hänen kenkäänsä suutelemaan niinkuin äiti oli käskenyt, mutta kun kuningatar tuli herra Kaarlen luo, hypähti tämä ja tarttui häntä niin lujasti molempiin käsivarsiin, että hän ei saattanut liikahtaa. Sitten hän suuteli kuningatarta intohimoisesti huulille.
Hovimestari, joka seisoi kuningattaren takana, veti miekan iskeäkseen, mutta maisteri Pietari siveli häntä kädellä poskelle.
"Viisi askelta taaksepäin, olkaa hyvä! Herra Kaarle on myös kuninkaallista verta. Viisi askelta taaksepäin!"
Birgitta loi silmänsä mattoon ja veti hilkan syvempään otsalle, mutta sitten kävi raikas tuulahdus hänen sielunsa läpi, ja hän sulki kätensä nopean päättäväisesti kuten aina.