"Tapahtunut on tapahtunut", hän sanoi.
"Jumalisella rouvalla on pahantapainen poika", vastasi kuningatar yhä hämmästyksissään, vaikka hymyillen. "Mutta yhden suutelon tähden en ole milloinkaan antanut mestausmiekan välähtää… Nyt pitää teidän kaikkien jäädä luokseni illaksi, niin että saamme aterioida yhdessä."
Pöytä katettiin avoimeen suojamaan, ja vaikka hyöky vyöryi alhaalla muuria vasten, ei tuntunut tuulta ilmassa, niin että soihdut paloivat kirkkain liekein. Lempeänä vanhuutensa kauneudessa istui Birgitta kuningattaren vieressä ja kehotti häntä ajoissa parantamaan elämänsä, mutta kuningatar ja herra Kaarle katselivat koko ajan toisiaan, vaikkeivät koskaan vaihtaneet sanaa. Kellot soivat välistä kaupungin yli kerkeään ja lyhyeen kuin leikillä, ja kuutamo välkkyi vedestä pitkin hiekkarantaa, missä kalastajat istuivat verkkojensa ja veneittensä keskessä.
"Mene naimisiin, Johanna!" huusi merikansa kuningattarelle, tuntiessaan hänet ylhäällä suojamassa istuvana. "Mene naimisiin jälleen, jotta sotamiehet saavat päällikön ja sydämesi tulee iloiseksi kuin meidän!"
Kun pyhiinvaeltajat palasivat majataloon, istuutui herra Kaarle lieden ääreen, ja Birgitta kääri hänen ympärilleen lämpöisen peitteen ja pisti pieluksen hänen selkänsä taa.
"Olet sairas, poika. Kätesi ovat jääkylmät kuin kuolleella, mutta otsaasi kuumottaa."
"Sairas tai terve, yhtä kaikki! Onneni on miekankärjessä, rakas äiti! Kotona käy kansa kanervikkoa ja nuristen, kateissaan ja kiukuissaan riitelevät herrat, ja maan päämies saa tuskin ilman pilkkaa tyhjentää olutsarkan. Se ei ollut koskaan oikea maa minulle, ja siellä sinä tulit pahaksi ja ylpeäksi etkä uskaltanut ilmaista oman sydämesi kainoutta ja hellyyttä. Mutta nyt olen löytänyt paratiisin."
"Ja nuori vaimosi, joka kaipaa kotona?"
"Ketäpä hän kaipaisi? Hän on kova ja kylmä kuten kaikki muutkin. Ja eikö paavi voi purkaa avioliittoa?"
"Kyllä."