"Lyököön hän siis poikki kahleeni. Rautaa ovat ne, eivät myrttiä. Etkö luule, että kuningatar Johanna mielellään menisi miehelle, joka on meidän mahtavaa sukuamme, ja antaisi sinun hurskautesi tulla vastapainoksi hänen omille synneilleen? Hänen merilinnassaan minä elän vastaiset päiväni mieleni mukaan, mutta sinulle tahdon lahjottaa rahaa ja maata, niin että sinä tänne voit rakentaa luostarisi, rikkaamman ja kauniimman kuin milloinkaan ikävissäsi olet nähnyt. Sinä vallanhimoinen ja kunniansairas nainen, pane nyt kruunu poikasi päähän!"
Birgitta otti hiilipihdit ja kohensi tulta.
"Ihmeellisesti sinä rankaiset, ikuinen Jumala! Kaikki, mitä olen tavotellut, sinä ojennat minulle, ja kun minulla se tosiaankin on kädessäni, heitän minä sen pois häveten. Niin sinä kuritat ylpeitä, sillä lyönneistä ja iskuista ei ole mihinkään!"
"Äiti, sinä olet tullut niin leppeäksi ja kaunoiseksi sittenkun hiuksesi vaalenivat. Ei kukaan, ei kukaan ole kuin sinä, äiti. Täällä tyytyväisten ja ystävällisten ihmislasten parissa sinä tulet siksi helläksi ja lempeäksi, joka unohtaa vihankielen."
"Olen nähnyt kylliksi vallan valhekuvia, rakas poikani. Ja miksi puhut enemmän merilinnasta kuin irstaasta vaimosta, jolla siellä on asuinpaikkansa! Jos olisi kysymys sydänsurusta, silloin minun todellakin täytyisi koettaa antaa anteeksi sinulle, sillä Jumala kyllä tietää, että minä itsekin — niin vanha kuin olinkin — vielä kauan tunsin sydämen hyppivän rinnassani, vaikka minä sekä kuritin itseäni että rukoilin… Mutta sinä tahdot linnan kruunun."
Birgitta alensi äänensä ja tuijotti liekkiin. "Hallita, omistaa kokonainen valtakunta… kukkuroittaan kultaa kaiken halunsa toteuttamiseksi… saada vanhentua rauhassa… Ei, poika, menköön sekin kiusaus meistä!"
"Seuraa sitten omaa tähteäsi, äiti! Minä seuraan omaani."
Koputettiin ovelle, ja linnan hovimestari tuli sisään ja toi kirjeen, joka oli kääritty vaaleanpunaiseen silkkikankaaseen. Kolme eri kertaa hän polvistui, ennenkun uskalsi lähestyä ja jättää sen herra Kaarlelle, mutta Birgitta otti sen ja heitti avaamatta tuleen.
"Mitä sinä teit, äiti? Se oli kuningatar Johannalta…"
Birgitta sulki silmänsä.