"Hartaudenharjotusta…" vastasi kuningatar. "Niin, kirja on vakava kyllä… 'ja kun Dianora kohtasi rakastettunsa luolassa, missä suihkuvesi pulppusi, istuutuivat he sammalvuoteelle ja suutelivat toisiaan hellästi'… Mitäs sanot siitä, kunnioitettu ystäväni?"
"Minä sanon, että jos sinä, joka jo olet vanhanpuoleinen, olet Dianora, ja jos minun poikani, jolla jo on vaimo kotona, on hänen rakastettunsa, silloin ei se synti saa koskaan tapahtua."
"Enkö siis ole hallitsija omassa maassani, koska et ensiksi kysy minun tahtoani? Minä tulen tyttäreksesi, ja kaikki mitä minulla on kuuluu myös sinulle. Mitä sinä olet miettinyt ja minkä hyväksi taistellut koko elinaikasi, se on oleva lakini, ja paavi itse tekee poikasi sulhokseni. Minä huudan kovaa jokaiselle, joka tahtoo kuulla, että minä rakastan häntä. Kun minä rakastan, ei mikään mahti maailmassa voi hillitä minua, kaikkein vähimmin vanha köyhä vaimo, joka on koditon ja turvaton."
Birgitta risti kätensä.
"Sitten on minulla vain yksi toivomus, vain yksi rukous, nimittäin että poikani saisi kuolla."
Kuningatar tarttui niin kiivaasti tiililamppuun, joka oli hänen vieressään matolla, että öljy syöksyi ylös yli sydämen. Puoleksi sammunut lamppu kädessä hän kavahti seisaalle ja astahti Birgittaa kohden.
"Voin unohtaa sanasi, mutta itse unohdat, että avuksihuutosi liiankin usein tapaa tulla kuulluksi. Tahdon käskeä kaikkien piispojeni ja pappieni juhlallisesti rukoilla hänen henkensä puolesta. Tiedätkö, että puhut siitä, jota olet kantanut oman sydämesi alla?"
"Minä puhun pojastani, kyynelten pojasta, ja nyt on ainoana rukouksenani, että hän saisi kuolla."
Hän polvistui, suuteli kuningattaren tohvelia ja meni nopein askelin portaita alas.
"Menkää kotiin!" hän sanoi maisterille ja herra Birgerille. "Vanha vaimo löytää häiritsemättömänä tien."