"Pelkäätkö yksinäisyyttä oman äitisi seurassa?"
"Pelkään."
"Pelkäätkö minua enemmän tänä yönä kuin muulloin?"
"Pelkään."
"Tahdonhan sinulle vain hyvää."
"Anna minun sytyttää valo, äiti. Maisteri valvoo miesluostarissa ikkunansa ääressä, ja minä olen luvannut sytyttää valon, jos tarvitsemme häntä."
Birgitta nousi ja ojensi Kaarinalle molemmat kätensä.
"Mutta minä tunnen itseni nyt voimakkaammaksi, vaikka hyvin tiedän, että tuntilasi pian on juossut tyhjiin."
Kaarina painautui vieläkin lähemmäksi seinää vasten eikä ottanut vastaan ojennettuja käsiä, vaan suuteli niitä ja suuteli hihaa, ja kumartui vihdoin suutelemaan kaavunlievettä.
"Kun sinä tulet pyhien joukkoon… rukoile silloin minun ja kaikkien niiden puolesta, jotka huutavat jälkeemme haudoista, ja koko meidän kansamme ja maamme puolesta. Rukoile puolestamme!"