Pietari Räätäli ajatteli, että hän tuntisi olonsa turvallisemmaksi, jos Birgitta vain avaisi silmänsä, mutta hän ei uskaltanut puhutella Birgittaa, vaan kokosi ääneti runsaammin polttoaineita. Tuli liekehti korkeana ja räiskyen, ja kun orjantappuraköynnökset tulistuivat ja vääristyivät, tihkui piikkien ympäriltä tummahkoa mäihää kuin veripisaroita.
XVII
Birgitta oli nyt seitsemänkymmenen vuoden vanha, ja ehtoo teki tuloaan.
* * * * *
Aironlyönnit veivät hänet pois Kaanaanmaalta. Laivan pysähtyessä Kypron satamaan hän puhui vielä kerran tummia ja uhkaavia sanoja kuningattarelle, mutta kun hän taas oli merellä, tulivat hänen läheisyydessään villit soutajatkin hilpeän sävyisiksi ja hiljaisiksi.
"Teillä on raskas päivätyö", hän sanoi, "eikä minulla ole enää rahoja teille antaa, mutta älkää olko vanhalle vaimolle nyreissänne."
Kun tuuli oli vastainen, istuutui hän usein heidän luoksensa penkille, ja vaikka useimmat heistä olivat sarasenilaisorjia, tekivät hänen leppeät sanansa ilman valoisaksi ja kevyeksi heidän ympärillään, ja he olisivat mielellään uhranneet elämänsä hänen edestään, jos hän sitä olisi pyytänyt.
Peläten herättävänsä nukkuvia tai häiritsevänsä puhelevia hän nousi joskus paljain jaloin ja hiljaa ylös peräsinsuojuksen katolle, antautuakseen mietteisiinsä, ja tuon tuostakin hän kirjotti vahataululle, jonka sitten ojensi maisterille. Ja jos joku istui alakuloisena, tuli hän hetken perästä raskasmielisen luo puhaltamaan pois pilvet hänen ajatuksistaan. Halukkaammin eivät miehet olisi voineet suoda sijaa vieressään mitä suloisimmalle nuorelle neidolle kuin tälle valkeapäiselle vanhukselle, ja kunnioitus häntä kohtaan oli niin suuri, että hänen nukkuessaan taukosi kaikki keskustelu kuin salaisesta viittauksesta. Soutajat valoivat vettä airoille, etteivät ne kitisisi.
Kun pyhiinvaeltajat nousivat maihin Neapelissa, oli Birgitta niin murtunut, että hänen täytyi nojata sauvaan, eikä hän voinut nauttia muuta kuin viinissä ja keitetyssä vedessä pehmitettyä leipää. Koko ranta oli mustanaan ihmisiä, ja kuningatar Johanna tuli vastaan katuvana, polvistui ja suuteli hänen jalkaansa kuin olisi Birgitta nyt ollut oikea hallitsijatar. Kuningatar pyysi häntä rukoilemaan Neapelin asukkaitten puolesta, joita onnettomuudet ja rutto äkkiä olivat rangaisseet. Vaikka pyhä ei enää saattanut kohottaa käsiään ristiin, vaan hänen täytyi tukea niitä sauvan sakaraan, pysähtyi hän ja rukoili kaiken kansan puolesta. Ilmestyksen, minkä hän sitten sai vastaanottaa hämyhetkien aikana, naulasi arkkipiispa tuomiokirkon porttiin, ja koko yö kuultiin kaduilla makaavien sairaitten huutavan Birgitan nimeä, siten hellyttääkseen itse kuolemaa.
Pääsiäisen lähestyessä pyhiinvaeltajat vihdoin saavuttivat vanhan kotinsa Campo de' Fiorin varrella, hyvillään varjoisan puutarhan ja hiljaisten huoneitten jälleennäkemisestä. Valvonta ja paasto oli kuitenkin niin tyhjentänyt Birgitan voimat, ettei hän pian enää kyennyt käymään kirkoissa. Paavin lähettiläät, prinssit ja kardinaalit ja munkit kolkuttivat joka päivä hänen portilleen, ja kun heidät vastaanotettiin huoneessa, tapasivat he vanhan ennustajavaimon, joka avoimin syvin silmin ja pitäen tyttärensä kättä omassaan istui nurkassa kivilattialla harmaitten ja repaleisten olkipielusten tukemana. Silkkitupsu vilkkui vielä jouhipaidasta, mutta purppuraväri oli vaalistunut ja kaikki kulta poissa.