Isäni näytti hyvin tyytyväiseltä kerrottuani hänelle, miten olin kuluttanut iltapäiväni, ja seuraavana päivänä, pukeuduttuani purjekangasvaatteisiin, sai Jack minut taasen huostaansa. Autoin häntä niin hyvin kuin osasin kuuttien ja taklauksen korjaamisessa. Muutamia päiviä myöhemmin työskentelin hänen kanssaan ylhäällä mastoissa, sillä isäni sanojen mukaan oli jokaisen kunnolliseksi merimieheksi aikovan aloitettava alusta, ja vaikka olinkin kapteenin poika, oli minun pistettävä käteni terva- ja rasvasankoon yhtä nöyrästi kuin muidenkin Petrelissä olevain poikain.

Vihdoinkin saatiin Petrelin kotiin tuoma lasti puretuksi, kansi puhdistettiin ja minut pantiin herra Hammondin johdolla opettelemaan, miten lastiruuma oli täytettävä. Iltasella näytti isäni minulle Afrikan matkalle hankkimiansa tavaroita selittäen, minkä arvoiset kaikki vaatteet, köydet ynnä muut tavarat olivat ja mihin ne vaihdettaisiin.

Koitti sitten lopultakin päivä, jolloin ruumat oli täytetty, purjeet pingoitettu, ja me olimme valmiit lähtemään merille. Isäni tilasi luotsin laivaan seuraavaksi aamuksi päästäksemme lähtemään, mutta onnettomuudeksi taittoi herra Hammond juuri sinä päivänä jalkansa, ja miehen hankkiminen hänen sijaansa vei hieman aikaa. Isäni hyväksyi ensimmäiseksi perämieheksi erään cornishilaisen Simson Pentlea-nimisen miehen, jolla oli hyvät todistukset viimeisen laivansa kapteenilta ja joka kaikesta päättäen oli kokenut merimies. Hänen luonteensa oli kumminkin aivan erilainen kuin tuon avomielisen, aina hyvällä tuulella olevan herra Hammondin. Tämä uusi perämies oli vaitelias ja harvapuheinen mies, joka ei milloinkaan katsonut toista silmiin, mutta näytti kumminkin huomaavan kaiken, mitä laivassa tapahtui. Kun hän puhui, tuntuivat hänen viekkaat silmänsä näkevän jokaisen sydämen syvyyteen ja saavan selville jokaisen salaisimmatkin ajatukset.

Isälläni ei ollut enää aikaa tiedustella herra Pentlean entisyyttä. Tämä sanoi kaikkien muiden paperiensa olevan eräässä kaukaisessa Cornwallin kylässä, johon oli niin huono postinkulku, ettei hän voinut ollenkaan sanoa, milloin hän voisi saada ne käsiinsä. Koska hän ei ollut purjehtinut Bristolista ennen, ei hän voinut hankkia suosituksia tästä kaupungista. Mutta kun hänen Afrikan rannikoille kulkevasta "Liverpoolin Kuningattaresta" saamansa paperit ilmoittivat hänen täyttäneen kunnollisesti tehtävänsä parin vuoden aikana, takasivat hänen täydellisesti ymmärtävän noiden matkojen tarkoituksen ja ilmaisivat hänen tuntevan kaikki Bight of Beninin ankkuripaikat, piti isäni itseään hyvin onnellisena, kun niin pian oli onnistunut saamaan pätevän sijaisen Hammondille.

Lähtömme kestäessä ei tapahtunut mitään mainittavaa, ja vinha itätuuli vei meidät hyvää kyytiä Bristolin kanaalista Lundyn sivu Amiraalimatalikkojen takaiselle merelle. En tullut ollenkaan merikipeäksi ja olin onnellinen katsellessani Petreliä, miten se kaikki lumivalkoiset purjeet levällään halkoi aaltoja sivuuttaen mennessään lukemattomia kalastaja- ja muita aluksia. Sen miehistöön kuuluminen täytti minut ylpeydellä.

Ja Petrel oli todellakin sellainen alus, josta jokainen olisi voinut ylpeillä. Ollakseen vain priki oli se sellaiseksi tavattoman suuri, sillä sen kantavuus oli kolmesataaviisikymmentä rekisteritonnia. Isäni piti sen aina niin hyvässä kunnossa, että sitä usein luultiin sotalaivaksi, mikä erehdys olikin aivan luonnollinen, kun muistetaan, että sillä oli neljä kahdentoista naulan tykkiä kummallakin laidalla. Miehistöön kuuluivat isäni, kaksi perämiestä, Simon Pentlea, veljeni ja kuusitoista miestä etukannella. Niiden joukosta mainittakoon Jack Adams, jota sanottiin poosuksi, purjemestari Sam Peters, kokki musta Bill, jonka isäni oli pelastanut monta vuotta sitten eräästä haaksirikkoutuneesta orjalaivasta, kirvesmies Tom Sentall, minä ja muudan toinen James Harris-niminen harjoittelija, jota me aina sanoimme Jimmy Dudsiksi, ja stevartti, eräs musta, Sierra Leonesta kotoisin oleva Augustin Warspite-niminen mies. Tuon nimen oli hän saanut erään sotalaivan mukaan, joka oli upottanut sen espanjalaisen orjalaivan, jonka elävään lastiin hänkin oli kuulunut. Isäni sekä Ville ja Pentlea asuivat perässä olevassa kajuutassa. Sen edustalla oli väliseinällä lastiruumasta erotettu välikkö, jota sanottiin kaupaksi. Adams, Peters, Sentall, Jimmy Duds ja minä säilytimme siellä arkkujamme, nukuimme ja söimme siellä. Musta Bill ja Augustus olivat ripustaneet lepoverkkonsa isonmaston edustalla olevan suuren kannen alle, mutta kuumaan ilmastoon tultuamme muuttivat he nukkumaan tilavalle ja komealle keulakannelle. Sen takapuolella oli pieni noin kymmenen jalan korkuinen puolikansi, joka upseereista oli hyvin käytännöllinen kuumaan ilmastoon saavuttuamme. Paitsi noita paria pelastusvenettä oli meillä vielä kaksi kutteria ja soutuvene, ja kuten Bristolista kotoisin olevissa laivoissa yleensä, oli meilläkin kirjasto, jota säilytettiin eräässä kaapissa huoneessamme. Sen hoidon uskoi isäni minulle. Laivamme oli siis varustettu aivan eri tavalla kuin muut tavalliset kauppalaivat. Sinne oli hankittu paljon pieniä mukavuuksia haihduttamaan miehistön Afrikan rannikolla lastia odottaessa tuntemaa ikävää ja lyhentämään yksitoikkoisia päiviä.

Kaikki miehet olivat kunnollisia bristolilaisia merimiehiä, eikä työtä tullut kenenkään osalle liiaksi, sillä jokainen mies kykeni täyttämään velvollisuutensa. Ja vaikka minulla oli aivan samat työt kuin Jimmy Dudsilla, minun oli nimittäin pakko vahdissa ollessani olla tähystämässä, kiinnittää ja aukaista ylimmäisiä purjeita, oli isälläni kumminkin aina tilaisuutta opettaa minulle nelikön käyttöä ja purjehdustaitoa.

III.

VASTENMIELISIÄ UUTISIA.

Matkallamme länsirannikolle ei tapahtunut mitään erikoista. Sivuutettuamme Madeiran ja Teneriffan, ja Kap Verden ja Sierra Leonen haihduttua näköpiiristämme ankkuroimme ensimmäisen kerran Solymahissa Afrikan rannikolla, johon isäni purki vähän tavaraa luottaen siihen, että paikkakuntalaiset hankkisivat vaihtotavaran kokoon siksi, kunnes palaamme. Isäni sanoi noita päälliköitä, joiden kanssa hän teki kaupat, hyvin luotettaviksi, vaikka orjakauppiaat aiheuttivatkin heille monia ikävyyksiä. Toiseksi ankkuroimispaikaksemme tuli Kap Mount, jossa oli pahamaineisen orjakauppiaan, kapteeni Caillandin päämaja ja johon tulomme säikähdytti niin kovasti kahta siellä ankkurissa olevaa espanjalaista kuunaria, että ne heti, huomattuaan tulomme, nostivat purjeensa ja huilasivat tiehensä. Mutta nähtyään, ettemme ruvenneet ahdistamaan niitä, käänsivät ne keulansa vastatuuleen, ja saatuaan selville Caillandin maalla olevista varustuksista annetut merkit, ettei meitä tarvinnut pelätä, palasivat ne ankkuripaikoilleen meidän viereemme.