"Vaikkapa. En ole vielä milloinkaan kuullut puhuttavan laivasta, jossa ei tarjottaisi suolaista lihaa. Mutta rehtori odottaa kai jo, ja teidän on kiiruhdettava hänen huoneeseensa."
Menin käytävän poikki, johon ovet aukenivat, ja lämpiöön päästyäni koputin rehtorin oveen. Heti koputukseni jälkeen kuulin hänen sanovan: "Sisään!" ja avattuani oven näin hänen istuvan nojatuolissaan isäni kirje kädessään. Hän viittasi minua istuutumaan erääseen vastapäätä olevaan tuoliin ja sanoi:
"Frank poikaseni, tiedät, miksi olen kutsunut sinut puheilleni, sillä isäsi sanoo kirjoittaneensa sinulle, että sinun on lähdettävä täältä parin päivän kuluttua. Niin, elämässäsi tulee nyt tapahtumaan suuri muutos, ja vaikka mielestäni kaikkien poikain pitäisi pysyä koulussa, kunnes he ovat vähintäin kahdeksantoistavuotiaita, luulen sinun kumminkin olevan tarpeeksi vanhan merimieheksi. Olet kuudentoista, etkö olekin?"
"Olen. Täytin kuusitoista pari kuukautta sitten."
"Haluan puhua sinulle vähän kiusauksista, joita tulet kohtaamaan, sillä vaikka tuletkin olemaan oman isäsi valvonnan alaisena ja niin ollen suojassa monilta nuoria tavallisesti uhkaavilta vaaroilta, on sinun aina muistettava, että vaikka voisitkin tehdä jotakin väärää, jota ei maallinen isäsi saisi tietää, näkee sinun taivaallinen isäsi kumminkin kaiken, sillä hän tietää meidän kaikki ajatuksemme ja tekomme. Nämä viisi täällä viettämääsi vuotta olet käyttäytynyt mielestäni jotensakin hyvin lukuunottamatta pieniä itsepäisyyden oireita ja taipuvaisuutta tottelemattomuuteen silloin tällöin. Muista, että laivaan tultuasi tottelet heti ja ehdottomasti, sillä sellainen on välttämätöntä, kuten pian tulet huomaamaan. Tottelemattomasta ja itsepäisestä merimiehestä ei tule milloinkaan kapteenia. Ja, puhuaksemme opinnoistasi, on isäsi varmaankin pitävä huolta purjehdusopinnoistasi, ja minä kirjoitan hänelle, mitkä muut tiedot mielestäni parhaiten palkitsisivat nyt tästä alkaen jatkuvat harrastuksesi. Koska luullakseni et enää voi tarkkaavaisesti seurata opetusta, ilmoitan herra Stonelle, että hän vapauttaa sinut kaikesta työstäsi kouluhuoneessa, ja koska pian tulet poistumaan luotamme, saat aloittaa tavaroittesi kokoamisen, niin että olet valmis lähtemään määrätyllä hetkellä."
"Kiitoksia", sanoin minä, ja rehtorin ystävällisen käyttäytymisen rohkaisemana pyysin tovereilleni lupapäivää.
"Pyydätpä melkein mahdottomia, Baldwin. Sinun on muistettava, etteivät he kaikki lähde merille, vaan opiskelevat tulevaa elämänuraansa varten. Sitäpaitsi on tutkinto jo kolmen viikon kuluttua, ja he haluavat käyttää jokaisen hetken hyväkseen voidakseen tuottaa koululle kunniaa tutkintotilaisuudessa."
"Niin kyllä, mutta jos minä lähden parin päivän kuluttua, en voi olla mukana luokkain välisessä krikettiottelussa. Mutta jos annatte meille luvan huomenna, voimme panna toimeen nuo kilpailut silloin."
"Tuo on epäilemättä mielestäsi hyvin pätevä syy, mutta minulle se ei merkitse mitään. Kumminkin lupaan ajatella asiaa. Minulla on vielä paljon tehtävää, joten sinä saat nyt mennä."
Läksin huoneesta hyvin hitaasti ja olin jo melkein uudistamaisillani pyyntöni, kun rehtori sanoi: "Muista, mitä sanoin tottelemisesta!" Silloin ymmärsin, että lupapäivän saanti riippui kokonaan siitä, miten nopeasti tottelisin, ja sanomatta enää sanaakaan poistuin huoneesta.