"Eikö mitä, sillä eihän hän voi uida maihin. Täällä on yhtä paljon alligaattoreja kuin Floridassa ja vaikka hän pääsisikin maihin ehein nahoin, ei hän voisi sivuuttaa kylää, sillä noiden soiden poikki ei kukaan kuolevainen ihminen voi päästä."
"Varmasti, mies, sillä enhän minäkään nyt niitä aivan tyhmimpiä ole, että puhuisin sulaa roskaa. Ajattelehan nyt, että priki saapuu tänne huomenna iltapäivällä niin myöhään, ettei Camacho enää kerkiä suunnitella mitään. Lähetämme pojan matkaan kanootilla, sanokaamme noin yhden aikana yöllä, ja ellen nyt aivan suuresti erehdy, voimme sen hyvin järjestää."
"Ehkä, mutta meidän on meneteltävä hyvin varovaisesti, sillä jos Camacho ja Pentlea aavistavat vähäisenkään, että olemme olleet pelissä mukana, heittävät he luullakseni meidät heti yli laidan."
"Heittäkööt, mutta en aio ruveta rosvoksi, perämies! Ellet luule voivasi minua auttaa, teen sen yksinäni, ja sittenhän on kumma, ellen saa tuota poikaa Petreliin."
"Suostun tuumaasi, jottet voisi sanoa minun jänistäneen. Mutta pidähän suusi visusti kiinni, ettei kukaan arvaa suunnitelmaamme."
"Kyllä, perämies. Mutta lähtekäämme nyt tuonne alas pelaamaan."
Kuultuani tämän edellä olevan keskustelun, tulin hyvin iloiseksi, ja voin tuskin uskoa sen olevan totta. Olivatko he vain puhelleet koetellakseen minua? Ei, sillä mitäpä heitä sellainen olisi hyödyttänyt ja miten olisin enää kiinteämmin voinut joutua Camachon ja Pentlean valtaan kuin nyt jo olin? Kävelin kuunarin kannella edestakaisin niin onnellisena kuin olisin ollut jo vapaa, ja kun kajuutasta kuuluva huuto ilmoitti, että minun oli tultava sinne, juoksin sinne yhtä nopeasti kuin koulussa ollessani olin rientänyt hakemaan mailaani ja palloani krikettierää varten.
Mutta juuri kun laskeusin portaita, kuulin airojen loisketta ja muudan vene toi Camachon ja Pentlean laivaan. Minun oli riennettävä auttamaan heitä kannelle, ja Silas ja Reuben tulivat kajuutasta heitä tervehtimään. Kaikki neljä menivät jälleen alas, ja niin pian kuin luulin voivani tehdä sen turvallisesti, ryömin ilmanvaihtoluukun viereen kuuntelemaan heidän puhettaan. Olin juuri päässyt mukavasti sijoittumaan, kun eräs Camachon palvelija, Pedro, huomasi minut ja potkaisten minua kylkeen käski minun mennä keulaan.
Tottelin, ja vaikka odotinkin tuntikausia, en saanut kumminkaan lähestyä kumpaakaan amerikkalaista perämiestä, sillä Camacho ja Pentlea jäivät laivaan koko yöksi poistuen sieltä vasta yhdeksän jälkeen seuraavana aamuna. Mutta ennen lähtöään, vaikka ei mastojen nokkia eikä ylimmäisiä raakoja asetettukaan paikoilleen, järjestyttivät he kuunarit kumminkin matkakuntoon aikoen purjehtia vain alimmaisilla purjeilla. Mastojen nokkiin sidottiin puiden oksia sitä varten, ettei mistään jokea ylös purjehtivasta laivasta huomattaisi aluksiamme. —
Kun he olivat menneet, sain käskyn viedä aamiaisen kajuuttaan Silakselle ja Reubenille. Tultuani alas katsoin odottavasti heihin, toivoen heidän puhuttelevan minua, mutta kun he eivät sanoneet sanaakaan, rohkaisin luontoni ja kysyin: "Odotetaanko tänne jotakin laivaa tänään?"