Mulatti toi minulle muutamia keksiä ja mitallisen vettä. Olin juuri kohottamaisillani tuon viimeksimainitun huulilleni, kun näin Silaksen rypistävän kulmiaan minulle, jolloin pudotin mitan kannelle, niin että se kaatui. "Koska tuo penikka on noin huoleton, niin olkoon janoissaan!" huusi Silas silloin niin, että mulattikin sen kuuli.
VIII.
PAKONI ORJALAIVASTA.
Päivä kului hitaasti väsyttäen minut kokonaan, ja kun vihdoin aurinko laski, aloin laskea tunteja kuumeisesti ja kärsimättömästi. Jonkun ajan kuluttua, kun oli jo aivan säkkipimeä selvästi lähestyvän myrskyn vaikutuksesta, tunsin miten käsi laskeutui suulleni ja kuulin Silaksen sanovan: "Hush, nyt on mulatti tuolla alhaalla. Oli hyvä, ettet juonut tuota vettä, sillä hän oli myrkyttänyt sen. Sanon nyt sinulle, mitä sinun on tehtävä. Laskuveden aika on juuri tullut ja pian rupeaa satamaan. Laskeudu silloin kanoottiin ja anna sen ajautua poukamasta, ennenkuin rupeat melomaan virtaa ylös. Päästyäsi prikiin on sinun ilmoitettava, että Simon Okopan miesten kanssa aikoo valloittaa laivan. Käske isäsi lähteä matkoihinsa, äläkä puhu meidän täällä olostamme mitään. Tässä on sinulle hieman rommia ja lihapalanen", ja ennenkuin ennätin sanoa sanaakaan kiitokseksi, poistui tuo vieras ystäväni luotani.
Pian kuulin tuulen humisevan puiden latvoissa, mutta se tyyntyi melkein heti aivan kokonaan kaikkien muidenkin äänien vaietessa samalla, lukuunottamatta kajuutassa olevien perämiesten ja keulapuolella valvovien matruusien puhelua. Äkkiä valaisi kirkas salama taivaan moniksi minuuteiksi, kuten näytti, ja sitten seurasi sellainen jyrinä rankkasateineen, että kuvaus "sataa kuin saavista kaataen", tuntui minusta aivan oikealta.
Irroitin heti kahleeni ja ryömittyäni kannen poikki pujahdin kettinkiaukosta laidan ulkopuolelle. Tunnustelin haparoiden, mihin kanootin kiinnitysköysi oli sidottu ja saatuani sen käsiini laskeuduin veneeseen hiljaa. Leikattuani nuoran poikki pukkasin kanootin menemään ja laskeuduin pitkäkseni sen pohjalle, ettei sen ajautuessa kukaan huomaisi minua, jos vene kulkiessaan sattuisi joutumaan laivan ikkunoista tuikkivien valojen piiriin.
Huomasin pian, etten saisikaan jäädä asentooni, sillä sade täytti veneen nopeasti vedellä. Minun oli senvuoksi pakko nousta istualleni ja ammentaa vettä veneestä niin nopeasti kuin suinkin voin. Näin salamain valossa, että etäännyin kuunareista hyvin nopeasti ja aloin jo toivoa pääseväni poukamasta kenenkään huomaamatta, kun onnettomuudekseni eräs mies huomasi minut salamain valossa muutamasta patterista tahi linnoituksen ampuma-aukosta minun kulkiessa niiden välitse. Hän hälyytti heti muut ja tartuttuaan muskettiinsa ampui hän jälkeeni. Tartuin melaani ja painoin menemään niin nopeasti kuin suinkin vain pääsin, ja vaikka huomasin hälyytyksen kuuluneenkin laivoihin, pääsin kumminkin poukamasta päävirralle heidän saamatta minua kiinni.
Ollessani poukamassa en ollut tuntenut myrskyn voimaa, mutta samalla hetkellä kun pääsin päävirralle pyöräytti tuulenpuuska kanoottini, jota en osannut oikein hoitaa, ympäri ja pian huomasin ajautuvani nopeasti virran suuta kohti. Silloin tällöin leimahtelevien salamain valossa näin olevani aivan lähellä rantaa, jossa mangrovepuiden juuret työntyivät kauas veteen. Onnistuin jollakin tavalla, en oikein tiedä miten, melomaan kanoottini muutamien esiinpistävien puitten juurelle ja tartuttuani oksista riippuviin ilmajuuriin hinauduin vähitellen puuhun Juuri kun olin saanut sellaisesta kiinni, tuli äkkinäinen tuulenpuuska sateineen vieden kanootin jalkaini alta, ja minä jäin riippumaan juuresta, johon olin tarrautunut kiinni. Löydettyäni tilavan ja mukavan haaran sijoittauduin siihen ja koetin saada häilyvät ajatukseni taas jonkunlaiseen järjestykseen.
Ensin ihmettelin olivatko Jimmy Duds ja nuo toiset miehet tunteneet minut vai eivätkö. Mutta muistaessani, ettei Whydahin tietäjän kasvoihini pyyhkäisemä väri eikä Pentlean musta sotku olleet vielä kuluneet pois, tuntui minusta sellainen melkein mahdottomalta. Kaikissa tapauksissa olin varma, että isäni nyt tiesi orjalaivojen olevan virralla ja voi niin ollen olla varuillaan. Mutta miten minulle itselleni kävisi, siitä ei minulla ollut aavistustakaan. Minulla oli hyvin pienet mahdollisuudet tunkeutua mangrovesoiden läpi niiden takana olevalle kuivemmalle maalle, ja vaikka onnistuisinkin, olin varma, että orjalaivain tahi Okopan miehet saisivat minut pian kiinni tehdäksensä minusta jälleen orjan. Uimallakin pakeneminen tuntui melkein mahdottomalta, sillä virta oli aivan täynnä alligaattoreja.
Onnekseni oli tuo tuulenpuuska, joka oli vienyt kanoottini jalkaini alta, viimeinen. Sade lakkasi, pilvet hajaantuivat ja kaikki tähdet alkoivat tuikkia niin omituisen kirkkaasti kuin ne ainoastaan lämpimässä ilmastossa vallinneen myrskyn jälkeen voivat. Olin niin surkeasti viluissani ja märkänä, etten kyennyt ollenkaan nauttimaan tästä ihmeellisestä kauneudesta, vaan ponnistin aivojani keksiäkseni jonkun keinon pelastua tästä vaarallisesta asemasta.