Päällikön meille neuvoma piilopaikka oli erään suuren puun onkalo, johon me pääsimme maasta noin viidentoista jalan korkeudella olevasta reiästä. Siellä oli tilaa yllinkyllin meille kolmelle nukkua, ja koska sen pohja oli lahonnut hauraaksi ja peittynyt lehdillä, oli se melko pehmoinenkin makuupaikka. Niin pian kuin olimme päässeet turvaan sinne, poistui päällikkö luvaten lähettää auringonlaskun jälkeen jonkun tuomaan meille ruokaa ja juomaa. Odotusaikana kielsi hän meitä jyrkästi poistumasta turvapaikastamme.
Hänen mentyään nukuimme heti, koska koko yön kestänyt työ oli meidät kokonaan väsyttänyt. Olimme kai nukkuneet raskaasti muutamia tunteja, kun puun juurelta kuuluva äänekäs puhelu herätti meidät. Koska luulin puhujia noiksi henkilöiksi, jotka päällikkö oli luvannut lähettää tuomaan meille ruokaa ja juomaa, aioin heti kiivetä reiälle katsomaan, keitä ne olivat, mutta Pipa tarttui käsivarteeni ja ehkäisi aikeeni käskien meitä olemaan hiljaa ja kuuntelemaan.
Huomasimme pian, että puhujat olivat meitä etsimään tulleita batekelaisia, sillä maihinnousumme oli huomattu päällikön turhamaisuuden vuoksi. Ylpeillessään tuolla meiltä saamallaan vaskihelaisella vanhalla pyssyllä ei hän ollut malttanut olla laukaisematta sitä. Tuo tavaton ääni oli heti ohjannut suuren batekelaisjoukon paikalle, sillä tiedettiin yleisesti, ettei niillä seuduin ollut muuta pyssyä kuin tuo meidän varastamamme.
Pipa kuunteli hörölläkorvin saadakseen selville, oliko päällikkö kavaltanut meidät. Hän oli pyytänyt anteeksi ja sanonut luulleensa meitä karkurien takaa-ajajiksi, jotka olivat antaneet hänelle pyssyn ystävyytensä osoitukseksi ja merkiksi, että päällikkö oli heidät lähettänyt. Batekelaiset neuvottelivat juuri, mihin suuntaan heidän oli jatkettava takaa-ajoaan, ja niin paljon kuin ymmärsimme, ei meille jäänyt muuta pakotietä avoimeksi kuin joki.
Hetken kuluttua läksivät batekelaiset tiehensä. Pian jälkeenpäin saapui luoksemme päällikön lähetti kertoen päällikön olevan hyvin pahoillaan, että hänen ajattelemattomuutensa oli ilmaissut meidän maihinnousupaikkamme. Mies sanoi saaneensa käskyn opastaa meidät erääseen paikkaan, jossa kanootti eväineen oli meitä odottamassa.
Ohjasimme niin ollen heti eteläiselle rannalle päästäksemme erääseen pieneen lahteen, mutta virta olikin niin voimakas, että se vei meidät sivu. Saimme kumminkin kiinni muutamista oksista ja voimme ruveta kantamaan maihin pieniä tavaroitamme. Olin juuri viemässä rannalle meloja, jotka olimme aikoneet ottaa mukaamme aseiksemme ja senkinvuoksi, että ehkä putousten alapuolelta sattuisimme löytämään uuden kanootin, kun kuulin takaani molskahduksen ja huutoja. Riennettyäni katsomaan näin että toinen toverini oli pudonnut jokeen ja toinen oli hädissään irroittanut otteensa puusta, josta hän oli pitänyt kiinni. Nyt ajelehtivat molemmat sekä kanootti nopeasti koskea kohti.
Olin voimaton auttamaan. Unhottaen oman turvallisuuteni kiiruhdin niin nopeasti kuin voin rantaa pitkin, saapuakseni kuitenkin vasta pitkän ajan kuluttua onnettomuudesta noiden putousten niskaan, joista heidän oli ollut pakko syöksyä alas.
Vaikka sellainen ei voinutkaan olla mahdollista, kuvittelin kumminkin heidän ehkä voineen päästä putouksista hengissä ja läksin kiipeämään putouksen sivulla olevien kallioiden yli sen alle, ja päästyäni sinne huusin monta kertaa niin kovasti kuin vain voin: "Duma ja Pipa, hoi!" Huutoihin en kumminkaan saanut muuta vastausta kuin jonkun säikähdyttämäni yölinnun kirkaisun tahi hiiviskelevän hyenan ulvomisen Kun nouseva aurinko lopetti tämän pitkän tuskallisen yön, huomasin, että virta oli heittänyt molempien ystävieni runnellut ruumiit ja kanootin jäännökset melkein jalkojeni juureen.
Luultavasti menetin silloin järkeni joksikin aikaa, sillä muistan vain hämärästi kiinnijoutumiseni, köyttämiseni ja viemiseni takaisin tuon vanhan syöjättären, isäntäni äidin luo, joka oli täydellinen taituri keksimään kaikenlaisia kidutuskeinoja. Kuumehoureissani luulin usein joutuneeni ystävieni luo. Ihmettelen vieläkin, miten voin kestää kuolematta kaikki tuon ajan minulle tuottamat kärsimykset, jotka eivät ole voineet olla unta, vaan todellisuutta, koska useat ja ilkeännäköiset arvet sen vieläkin näyttävät.