Kun tuo kymmenkunta jalkaa korkea kuiva ruoho oli poltettu, rupesivat kaikki miehet ahkerasti rakentamaan linnoitusta. Olin usein Afrikassa oloaikanani ihmetellyt neekerien taitoa rakentaa itselleen suoja aurinkoa, myrskyä, vihollisia ja villejä petoja vastaan, mutta en ollut milloinkaan nähnyt saatavan aikaan niin ihmeellisiä asioita kuin nämä Zanzibarista kotoisin olevat miehet nyt saivat. He olivat kaikki kokeneita matkailijoita, joiden päivittäisiin töihin majojen ja suoja-aitauksen rakentaminen niiden ympärille kuului.
Ensin he rakensivat oksista yhteisvoimin yksinkertaisen keskustaa kohden kallellaan olevan ympyrän, mutta lisättyään siihen sitten suurempia oksia ja pieniä puupaaluja muodostivat he siitä pian kunnollisen aitauksen. Kun se oli saatu valmiiksi, rakennettiin sen sisäpuolelle pieniä parvekkeita vartijoille. Ne vahvistettiin lujasti puupölkyillä, jotta siellä olijat voisivat olla aivan turvassa nuolilta ja keihäiltä, mutta samalla kumminkin ampua musketeillaan kaikkia linnoitusta vastaan hyökkääviä.
Niin pian kuin nämä välttämättömät työt oli tehty, rupesimme keräämään maissia, perunoita, maapähkinöitä ja muita elintarpeita. Heti ne saatuamme piilotimme ne samaan paikkaan kuin norsunluumme ja muut tavaramme, joita emme halunneet säilyttää sellaisessa paikassa, jossa ne olisivat olleet aina ihmisten nähtävinä, sillä kylän asukkaat olivat mitä julkeimpia kerjäläisiä, jotka joskus, elleivät he saaneet haluamaansa kapinetta tahi tavaraa omakseen, käyttäytyivät hyvin uhkaavasti.
Mona Mkulla tuli hyvin usein pyytämään musketteja ja ampumatarpeita ja kysyi tavallisesti samalla, oliko Hatibulla vielä noita simpukkakoristeita. Muutamia sellaisia vaihtoi Hatibu lintuihin, vuohiin tahi kypsymättömiin hedelmiin. Kului muutamia päiviä näin mitään sen kummempaa tapahtumatta ja me aloimme tulla jo hyvin levottomiksi sananviejiemme ja vanhaan leiriimme jääneiden toverien turvallisuudesta, koska ei heistä alkanut mitään kuulua. Joka päivä näimme asestettuja miehiä kulkevan asuntomme ohi, ja usein näytti aivan siltä kuin he olisivat halunneet hyökätä kimppuumme. Muutamat tulivat sinne pari kolmekin kertaa lisäten joka kerta lukumääräänsä. Joskus olivat nämä vastenmieliset vieraat hyvin ylimielisiä käytöksessään koettaen selvästi hangata riitaa kanssamme, mutta Hatibu piti miehensä niin kovassa kurissa, että hän onnistui karttamaan kaikki yhteentörmäykset heidän kanssaan, vaikka hän samalla selvästi näyttikin vieraille, että hän oli valmistautunut viimeiseen asti taistelemaan oikeuksiensa puolesta.
Mutta koska emme vieläkään saaneet kuulla mitään tovereistamme, aloimme jo uskoa, että heidät oli yllätetty ja tapettu. Kun Hatibu huomasi, että me todellisuudessa olimme vankeja, kutsui hän miehensä neuvotteluun eräänä yönä, sitten kuin linnoituksemme portti oli suljettu, koska hän pelkäsi, että meidän kimppuumme voitaisiin hyökätä milloin hyvänsä. Siihen aikaan juuri aloin ymmärtää heidän puhettaan ja huomasin pian heidän jakautuneen kahteen puolueeseen. Toiset olivat sitä mieltä, että meidän oli pysyttävä siellä, missä nyt olimme, ja jos meidän kimppuumme hyökättäisiin, oli meidän puolustauduttava niin urhoollisesti kuin suinkin, sillä ennemmin tahi myöhemmin oli Hamees ibu Sayf kumminkin saava tietää tukalan asemamme ja kiiruhtava apuun Toiset taasen sanoivat, että oli parasta lähteä asunnostamme yöllä karkuun ja ottaa niin paljon kuin suinkin ruokavaroja mukaan. Jos me sitten päivisin piileskelisimme viidakoissa ja kulkiessamme karttaisimme niin paljon kuin suinkin kyliä, pääsisimme varmasti vihdoin Hamees ibu Sayfin leiriin.
Tämä viimeinen ehdotus ei miellyttänyt ollenkaan Hatibuta. Jos teemme niin, sanoi hän, on meidän silloin luovuttava ostamastamme norsunluusta, ja tuonne toiseen leiriin jääneet toverimme tapetaan varmasti, kun huhu leviää, että olemme poistuneet Mona Mkullan luvatta. Rummut kuuluttavat uutisen kaikkiin ympäristössä oleviin kyliin paljon nopeammin kuin me voimme kulkea, ja kaikki polut miehitetään.
Kaikki huomasivat keskusteltuaan hetken asiasta hänen syynsä päteviksi ja hylkäsivät tuuman, mutta huomauttivat kumminkin samalla, että toveriemme saavuttua luoksemme tuosta vanhasta leiristämme lisäytyy vain ruokittavain lukumäärä, semminkin kun nuo Mona Mkullan lahjoittamat orjatkaan eivät voineet auttaa meitä muussa kuin syömisessä.
Kuullessaan tämän näytti Hatibu muuttuvan hyvin vakavaksi ja istui muutamia minuutteja ääneti. Sitten hän huudahti sanoen: "'Kaikki keinot ovat hyvät, jos ne vain onnistuvat'! Veljet, nuo sanat ovat kullan arvoiset! Huomenna saavat orjat ruokaa niin paljon, ettei heidän tarvitse olla sen puutteessa. Yön tultua, kun kaikki muut nukkuvat, paitsi pedot, lähetämme heidät viidakkoon ja erämaahan. Annamme heille sanat suuhun, että he saavuttuaan suuren hallitsijamme Hamees ibu Sayfin ja omien heimojensa luokse voivat totuudenmukaisesti kertoa tukalista oloistamme. Sitten yhtyvät heidän isänsä ja veljensä Hamees ibu Sayfiin ja tulevat tänne kukistamaan Mona Mkullan miehineen, saaden palkaksensa paljon norsunluuta. Sanokaa nyt, veljet, te saarista ja Zanzibarista kotoisin olevat miehet, eivätkö sanani ole viisaat ja totuudenmukaiset?"
Kaikki myönsivät sen. Orjat, jotka makailivat aitauksen keskellä palavan suuren nuotion ympärillä, kutsuttiin heti majaan Hatibun puheille. Muutamat sanoivat, etteivät he tienneet suuntiakaan, missä Hamees ibu Sayfin leiri sijaitsi. Sellaisia oli viisi ja Hatibu sanoi pitävänsä ne luonaan viimeiseen silmänräpäykseen asti, "sillä voimmehan me", sanoi hän, "ajaa ne tiehensä milloin vain haluamme huomattuamme, että ruokavaramme alkavat loppua. Väliaikana voivat he olla meille hyödyksi kokoamalla elintarpeita ja risuja." Jäljelläolevat sanoivat tietävänsä, missä Ibu Sayfin leiri on, ja sanoivat, että Tipolo, kuten he häntä nimittivät, oli hyvä mies, joka kerran annettuaan sanansa pysyikin siinä. He lupasivat kehoittaa heimojaan yhtymään häneen kostaakseen Mona Mkullalle, joka oli tehnyt heille paljon kiusaa.
Orjat, kuultuaan, että he nyt pääsevät vapaiksi, antoivat meille monta hyvää neuvoa. Tärkein mielestäni oli järjestely, että he poistuisivat leiristä parittain, jolloin ei heidän poissaoloaan niin helposti huomattaisi, sillä parin orjan karkaaminen silloin tällöin, sanoivat he, oli siksi tavallinen asia, ettei sellaista kukaan kummastellut. Pienet miesjoukot voivat sitäpaitsi matkustaa maiden kautta paljon turvallisemmasti joutumatta kiinni tahi tulematta huomatuiksi kuin suuremmat.