Huomasin hänen puhuessaan, miten kaikkein kiihkeimpienkin vastustajaimme kasvot muuttuivat, ja kun hän lopetettuaan puheensa istuutui, mumisivat kaikki päälliköt hyväksyvästi. Luulin nyt kaiken loppuneen, mutta erehdyinkin. Epäjumalan kuvan ympärillä olevat miehet eivät olleet vielä neuvotelleet jumalansa kanssa asiasta. Sen he tekivät hyvin kummallisin elein ja muuttelemalla ja siirtelemällä alituisesti kuvaa ympäröivien koristeiden paikkaa, valmistautuen kuten voin huomata kaikesta, meille hyvin vihamieliseen lausuntoon.
Nuo miehet, jotka Hatibu todisteillaan oli saanut puolelleen, alkoivat jälleen murista ja näyttää vihaisilta ja katsahdettuani tuohon meitä ympäröivään asestettuun armeijaan, näin heidän odottavan vain käskyä hyökätäksensä kimppuumme ja keihästääksensä meidät kuoliaiksi, ennenkuin ennättäisimme nostaa kättäkään puolustukseksemme.
Tällä merkityksellisellä hetkellä nousi Hatibu paikoiltaan ja lähestyessään miehiä otti hän eräästä sisätaskusta neljä samanlaista simpukkakoristetta kuin kuninkaalla oli korvissaan, antaen ne noille ennustajille ja asettaen loput epäjumalan kuvan jalkojen juureen. Luulin tuollaisen avonaisen lahjomisen pahentavan vain asiaa, mutta Hatibu tunsi miehensä paremmin kuin minä. Sillä sitten kuin koristeet ja taikakalut oli jälleen asetettu paikoilleen, sanoivat papit jumalan haluavan, että Mona Mkulla ja me olisimme ystävät.
Tätä päätöstä eivät kaikki päälliköt kannattaneet, vaan lausuivat äänekkäästi paheksumisensa. Mutta huomattuaan muodostavansa vain vähemmistön, kokosivat he joukkonsa ja poistuivat kokouksesta hyvin vihoissaan. Heidän lähtönsä ei aiheuttanut mitään huomautusta, ja hetken kuluttua tuli parikymmentä norsunluulla kuormitettua orjaa kylän keskelle. Mona Mkulla lahjoitti ne Hatibulle ystävyytensä ja suosionsa merkiksi.
XVIII.
PUOLUSTUSTOIMENPITEITÄ.
Hatibu ei ollut kumminkaan niin ihastunut lahjaansa kuin olin luullut, ja jonkun ajan kuluttua sainkin syyn selville. Hänellä oli nyt tarpeeksi norsunluuta ja muita tavaroita kantamuksiksi melkein kaikille miehilleen, mutta jos heidän kuljettaessaan oli vahdittava noita orjia ja mahdollisesti vielä puolustauduttava heidän ystäviään vastaan, ei hän voinut ymmärtää, miten me turvallisesti pääsisimme Hamees ibu Sayfin leiriin. Pian hänen levottomuutensa vielä lisäytyi saadessaan sanan Mona Mkullalta, että hänen olisi annettava yhtä arvokas vastalahja, tahi ellei hän voi, oli hänen jäätävä tänne niin kauaksi aikaa, kunnes hänen isäntänsä tulee lunastamaan hänet.
Hatibu neuvotteli kauan toveriensa kanssa ja sitten he päättivät, luullen sen parhaimmaksi nykyoloissa, lähettää sananviejiä ilmoittamaan Hamees ibu Sayfille, miten meidän oli käynyt. Hän päätti myöskin kutsua kaikki entiseen leiripaikkaan jääneet miehet tänne, saadakseen koko joukkonsa jälleen kokoon, jott'eivät alkuasukkaat, jos nyt jonkunlainen kahnaus syntyy, voisi hyökätä yksityisten osastojen kimppuun ja tuhota niitä.
Mona Mkulla tuli monta kertaa vierailemaan Hatibun luokse muutamien keihäsmiestensä ja kääpiöittensä kanssa, joita ilman hän ei näyttänyt lähtevän milloinkaan mihinkään. Hän pyysi hyvin kiihkeästi, että Hatibu luovuttaisi hänelle matkueen pyssyt, sanoen niiden olevan täydellisesti hänen lahjansa arvoiset. Tähän ehdotukseen, joka olisi aivan yksinkertaisesti jättänyt meidät lukuisten alkuasukasjoukkojen armoille, ei Hatibu tietystikään voinut suostua. Heti kun sananviejät olivat lähteneet, rupesi hän jäljellä olevien miestensä ja orjiensa avulla rakentamaan jonkinlaista linnoitusta lyhyen matkan päähän kylästä. Siellä sanoi hän meidän voivan paremmin puolustautua hyökkäyksiä vastaan kuin ollessamme kylässä alkuasukasten joukossa, ja siellä luuli hän meidän olevan paremmin turvassa yllätykseltäkin.
Valitsemamme paikka oli ruohoa kasvava, metsän ympäröimä pieni kenttä, jonka keskellä pulppusi pieni lähde ja johon, sitten kuin linnoituksemme paikka ja muoto oli määrätty, jäi noin sataviisikymmentä metriä leveä aukeama ensimmäisten puitten ja linnoituksen väliin joka puolelle.