Koska norsunluun ja muiden tavarain suojeleminen ei noissa olosuhteissa ollut voinut tulla kysymykseenkään, olivat he koettaneet tunkeutua muutamaan paikkaan, jossa puut näyttivät olevan harvemmassa ja maa kovempaa. Päästyään sinne hajautuivat he ympyrään päättäen myydä henkensä niin kalliista kuin suinkin. Heitä oli silloin ollut vielä kolmekolmatta miestä, niiden joukossa onneksi kaikki nuo pyssyillä varustetut neljätoista, jollaisia ei matkueessa useampia ollut alkujaankaan. Muut olivat kaatuneet heti tuossa ensimmäisessä heitä vastaan suunnatussa keihäs- ja nuolisateessa.
Onnistuttuaan torjumaan hyökkäyksen olivat he kuulleet pian senjälkeen nuo ensimmäiset ampumamme merkkilaukaukset ja ymmärrettyään ne joidenkin Hamees ibu Sayfin miesten ampumiksi olivat he ruvenneet tunkeutumaan meitä kohti. Avonaisilla paikoilla oli heidän matkansa edistynyt jotensakin nopeasti, mutta tiheissä viidakoissa olivat viholliset päässeet lähemmäksi ja keihästäneet tahi ampuneet heistä toisen toisensa jälkeen. Kun mies oli kerran kaatunut, oli heidän ollut pakko jättöä hänet siihen, sillä jos he olisivat pysähtyneet auttamaan haavoittuneita, olisi heidän osakseen tullut sama kohtalo. Pari kertaa oli heidän tielleen sattunut ruohoa kasvavia aukeamiakin, mutta niissä oli heille ollut käydä vielä huonommasti kuin tiheässä viidakossa, sillä tuo kymmentä jalkaa korkea ruoho oli ollut niin tiheää ja paksua, että se oli helposti kannattanut sitä vasten nojautuvan miehen. Heidän oli senvuoksi ollut pakko enimmäkseen seurata noita kapeita polkuja, joita alkuasukkaatkin käyttivät kulkiessaan kylästä kylään. Kun he olivat juosseet ensimmäistä sellaista pitkin ajatellen, että heidän vihollistensakin oli käytettävä samaa polkua, joutuivatkin he äkkiä ruohikkoon muodostettuihin aukkoihin piiloutuneitten vihollisten hyökkäykselle alttiiksi. Nuo aukot olivat olleet tiestä vain noin parin jalan päässä tien reunalle pystyyn jätetyn ruohon suojassa. Mutta toivottomuuden aivan hurjiksi raivostuttamina olivat he onnistuneet murtautumaan tuon hyökkääjien ketjun läpi menetettyään siinä hötäkässä kuusi miestä.
Sen jälkeen oli viidakko harvennut huomattavasti ja voidessaan nyt käyttää pyssyjään olivat he voineet pitää vihollisensa loitompana. Saavuttuaan toiselle ruohokolle olivat he päättäneet kiertää sen välttääksensä uutta hyökkäystä, ja olivat huomanneet olleensakin oikeassa, sillä kun he olivat saapuneet sen toiselle puolelle, oli ruohokosta syössyt suuri joukko miehiä heidän jälkeensä.
Tapellen ja ampuen olivat he sitten tunkeutuneet eteenpäin. Kun he pimeän tultua eivät olleet löytäneet linnoitustamme, olivat he olleet vähällä joutua toivottomiksi, mutta kuultuaan toiset merkkilaukauksemme oli se tuntunut heistä aivan kuin taivaalliselta sanomalta, ja huolimatta vihollistensa kiihtyvistä hyökkäyksistä olivat he syösseet ääntä kohti. Kuinka he olivat päässeet luoksemme, eivät he oikein voineet kertoa, mutta kaikki olivat he haavoittuneet. Niiden kohtalosta, jotka olivat joutuneet vihollistemme käsiin, ei voinut olla epäilystäkään, mutta ettei näiden pakoon päässeitten haavat olleet vaaralliset, sen huomasimme heti tarkastaessamme niitä.
XIX.
TULINEN TAISTELU.
Asemamme oli nyt kriitillinen. Kun tarkastimme elintarvevarastomme ja inventoimme ne, näimme, ettei meillä ollut ruokaa kuin muutamiksi päiviksi, mutta sen sijaan kyllä riittävästi vettä, josta meidän oli kiittäminen Hatibun taitoa valita paikka. Meitä ei ollut kyllä, minä, Hatibu ja nuo vasta tulleetkin mukaanluettuina, enempää kuin kolmekymmentäneljä miestä, joista seitsemällätoista oli pyssyt, mutta siinäkin oli enemmän kuin tarpeeksi väkeä, sillä meillä ei ollut pyssyä kohti kuin neljä panosta. Useat meistä olivat haavoittuneet, tosin eivät niin pahasti, etteivät he voisi ottaa osaa luultavasti pian alkavaan käsikähmään, mutta kumminkin sen verran, etteivät he enää olleet terveitten miesten arvoiset. Pahinta oli kumminkin, että nuo tänään kaatuneet kuusi miestä olivat olleet pyssymiehiä, joilla oli ollut ampumatarpeet mukanaan. Sitäpaitsi olivat viholliset saaneet siepatuksi pienen tynnyrillisen ruutia tuon ensimmäisen yllätyksen sattuessa.
Meillä ei siis enää ollut sitä etua, että yksin olisimme olleet pyssyillä varustettuja. Saimmekin pian kokea, että he osasivat niitä käyttää, sillä yön kuluessa ammuttiin meitä metsästä monta kertaa. He tähtäsivät kumminkin niin huonosti, etteivät kuulat sattuneet, vaan ainoastaan pitivät meidät valppaina.
Työskentelimme koko yön ahkerasti lujittaaksemme varustuksiamme. Koska eivät parvekkeet voineet suojata meitä pyssyjen kuulilta yhtä hyvin kuin nuolilta ja keihäiltä, kaivoimme ehdotuksestani kuoppia eri paikkoihin aidan sisäpuolelle ja yhdistimme ne ojilla, jotta voisimme rientää uhattuihin paikkoihin kuulista välittämättä.
Päivän koittaessa, vaikka näimmekin alkuasukasten kokoutuneen läheiseen metsään hyökätäksensä heti kimppuumme, jos vain uskaltaisimme hetkeksikään poistua turvapaikastamme, saimme hieman levähtää, jätettyämme muutamia miehiä vahtimaan heidän liikkeitään. He antoivat meidän olla rauhassa iltapäivään saakka, mutta sitten tuli viidakosta miehiä, joista ensimmäiset olivat varustautuneet noilla menettämillämme musketeilla muiden riemukkaasti kantaessa tuota meiltä ryöstämäänsä ruutitynnyriä. Ammuimme pari kolme laukausta saadaksemme heidät vastaamaan, mutta karkoitimmekin heidät vain pyssynkantomatkan ulkopuolelle, ja koskeivät ampumavaramme sallineet tuhlausta, saivat he kuljeskella miten halusivat, meidän ollenkaan sekautumatta heidän toimiinsa.