Hän saatteli meitä pari tuntia lähdettyämme liikkeelle. Erotessamme sanoi hän antaneensa Hatibulle minun erikoisesti käytettäväkseni laatikollisen riisiä, curry-maustetta ja hieman kahvia, että voisin aterioida hieman paremmin kuin jos minun olisi pakko elää aivan matkamme varrelta saamallamme ruoalla.
Ensimmäisinä päivinä kulki tiemme melko puuttomien maiden kautta, jossa oli vain vähän asukkaita kaukana toisistaan olevissa kylissä. Totellen Tipolon käskyä maksoi Hatibu kaiken noiden kylien asukkailta ottamansa ruoan, mutta toisten osastojen päälliköt lupasivat miestensä varastaa ja ryöstää, ja meidän oli helppo huomata, että jolleivät ryöstetyt kovasti olisi pelänneet pyssyjämme, olisivat he hyökänneet kimppuumme. Kun huhu tulostamme levisi, pakenivat naiset ja lapset heti lähestyessämme ja ainoastaan miehet jäivät kyliin. Koska he olivat asestautuneet raskailla keihäillä ja suurilla puukilvillä, näyttivät he hirveän sotaisilta. Joka ilta leiriydyttyämme määräsi Hatibu, ettei kukaan saanut poistua yksinään karavaanista, koska me juuri olimme tulossa Manyuemaan, jossa asukkaat olivat niin vihamieliset kaikille muukalaisille, että he tapettuaan aina söivät ne. Keskustellessani Hatibun ja Bilalin kanssa loikoillessamme leiritulemme ääressä huomasin, ettei tuo varoitus ollut aiheeton, sillä he kertoivat monta tapausta, jolloin joku joukosta eronnut oli kadonnut ikuisiksi ajoiksi, ja usein päivisin huomasimmekin me sitten suuria miesjoukkoja vahtimassa kulkuamme, selvästi valmiina hyökkäämään kimppuumme sopivassa tilaisuudessa.
Päästyämme etemmäksi alkoivat seudut muuttua tiheämmästi asutuiksi, ja päivittäisin sivuutimme aina monta suurta kylää, joiden rakennustapa ja järjestely olivat aivan erilaiset kuin ennen näkemäni. Punaisesta savesta valmistetut olkikattoiset majat oli niissä kaikissa järjestetty pitkiin riveihin. Pienemmissä kylissä oli majarivejä vain kaksi, jotka oli rakennettu jonkun avonaisen paikan kummallekin puolelle. Sen keskelle oli tavallisesti istutettu rivi öljypalmuja, joiden välissä olivat kyläläisten vilja-aitat ja kovat savilattiat suurine, puoliväliin korkeuttaan sinne upotettuine puulaatikkoineen. Sitten oli niissä vielä suuria reikiä, joissa naiset voivat survoa maissia jauhoiksi.
Suuremmissa kylissä sitävastoin oli kolme, jopa neljäkin tällaista kaksinkertaista riviä, joskus rinnan, mutta useammasti säteentapaisesti lähtien jostakin suuremmasta aukeamasta. Jokaisessa kylässä oli sitäpaitsi ainakin yksi ellei useampia suuria katoksia, joiden alla olevissa valimoissa rautaa sulatettiin. Saadakseen kuumuuden nousemaan tarpeeksi olivat he keksineet mitä omituisimmat palkeet. Sulatusuunin ympärillä oli usein toistakymmentä kyykkysillään olevaa miestä työskentelemässä kukin omilla palkeillaan. Rauta valettiin niin kolmen tahi neljän naulan suuruisiin kävynmuotoisiin, neljä tuumaa pitkiin kappaleihin. Valmistajat vaihtoivat näillä kaikenlaisia elintarpeita ja Keski-Afrikassa käytännössä olevia herkkuja. Hatibu ja muut seuralaisemme vaihtoivat niitä suuren määrän olettaen meidän helposti voivan vaihtaa niillä ruokatavaroita matkustettuamme kauemmaksi.
Nuo raudanvalajat hankkivat mainetta raudalleen muullakin tavalla, sillä he olivat hyvin taitavia seppiä. Heidän takomansa puukot, keihään kärjet ja kirveet oli hyvin huolellisesti koristettu siselöidyillä kuvioilla ja olivat usein reiälliset. Kaikkein kalleimmat oli koristettu kupariupotuksilla, useinkin hyvin maukkaasti. Päälliköiden aseet olivat tavallisesti niin täynnä koristuksia, että ne olivat melkein kelvottomat taisteluvälineiksi.
Noiden raudanvalajien kylät sivuutimme noin seitsemässä päivässä, ja pian sen jälkeen saavuimme eräälle Luama-nimiselle joelle, jonka poikki meidän oli kuljettava kanooteilla. Juuri ylikulkiessamme säikäytti meidät virtahepolauma, joka myötävirtaan uidessaan joutui hyvin lähelle kanootteja. Eräs tuli todellakin niin lähelle kanoottia, jossa Hatibu ja minä olimme, että olisin voinut hypätä sen selkään, ja olin kauheasti peloissani, että veneemme kaatuu, mikä ei kumminkaan tapahtunut.
Koska oli jo liian myöhäistä jatkaa matkaa kaikkien päästyä poikki, pystytimme leirimme joen törmälle, ja illan kuluksi aloimme jutella virtahevosista. Muutamat alkuasukkaat sanoivat aikovansa odottaa noita petoja maalla pistääksensä ne kuoliaaksi silloin, kun ne nousevat vedestä. Niiden meille aiheuttaman vaaran ja kiusan vuoksi halusin minäkin tuhota ne ja ehdotin senvuoksi Hatibulle, että koettaisimme tuotakin urheilua, jos vain onnistuisimme löytämään paikan, missä ne tulevat maihin.
Kun alkuasukkaat kuulivat sen, sanoivat he opastavansa meidät paikalle, johon virtahepoja pian ilmestyy paljonkin, mutta koska tuon aikeen toteuttaminen oli jo tänä iltana myöhäistä, ehdottivat he, että jäisimme sinne seuraavaksi päiväksi antaaksemme miesten levähtää ja hankkia ruokaa. Se sopikin meille hyvin, sillä sieltä voimme saada halvalla paljon maissia. Hatibu oli kyllä aikonut matkustaa vielä pari päivää ja sitten levähtää ja varustaa samalla karavaaninsa ruokavaroilla, mutta nyt saikin hän kuulla, että nuo kylät, joihin hän oli aikonut pysähtyä, oli poltettu, joten meidän elintarpeidemme hankkiminen sieltä ei olisi onnistunutkaan.