Tuntia ennen auringonlaskua poistuimme kylästä ja kuljettuamme erästä maissipeltojen poikki vievää kapeata polkua saavuimme paikkaan, jossa lammikon ranta oli noin neljä jalkaa ylempänä veden pintaa ja johon virtahevot öisillä ruoanhakumatkoillaan olivat polkeneet noin kuusi jalkaa leveän uran. Piilouduimme sen toiselle puolelle odottamaan noiden petojen tuloa.
Ennen auringonlaskua kiinnittivät huomiotamme ja hämmästyttivät meidät kokonaan nuo suunnattomat lintuparvet, jotka kohottuaan lammikoista lensivät ympäröivissä metsissä oleviin yöpaikkoihinsa, ja sorsien ja muiden vesilintujen narskutus niiden kutsuessa tovereitaan kaislikon kätköihin. Heti pimeän tultua hiljenivät kaikki muut äänet, paitsi lukemattomien sammakkojen kurnutus. Näytti aivan siltä kuin ne, saadessaan nyt olla turvassa haikaroilta ja muilta höyhenpukuisilta vihollisiltaan, olisivat päättäneet huvitella oikein perinpohjin muuttamalla yksitoikkoisilla sävelillään yön rauhallisuuden vastenmieliseksi meluksi. Kuunnellessani niitä voin melkein kuvitella joutuneeni jonkun suuren laivaveistämön läheisyyteen, jossa lukemattomat tilkitsijät ja sepät tekivät ahkerasti äänekästä työtään.
Odotimme hetkisen ääneti ja liikkumatta paikoillamme. Aloin jo ajatella, että virtahevot olivat kai valinneet jonkun toisen paikan tämännöiseksi laitumekseen, kun Hatibu tarttui käsivarteeni sanoen:
"Kuuntele nyt, Frank, tarkasti!"
Kuuntelin melkein hengittämättä ja pian erotinkin pärskähdyksiä ja korskumista, joka vähitellen läheni. Sitten kuulin loiskahduksia ja noiden suurien eläimien ääniä niiden kahlatessa mudassa ja vedessä päästäkseen maihinnousupaikalle. Pian näimmekin erään suuren tumman möhkäleen kohoavan vedestä ja menevän aivan ohitsemme. Tartuin jo keihääseeni heittääkseni sen ohimenevän eläimen kylkeen, mutta tietäjä käski meitä kuiskaten odottamaan, "sillä jos tämä ensimmäinen vain haavoittuu, kääntyy se heti takaisin lammikkoon, jolloin kaikki toivonne yön kestävästä urheilusta saavat raueta", sanoi hän. Hitaasti ja varovaisesti sivuutti tuo suuri eläin meidät ja päästyään rannasta noin parinkymmenen metrin päähän se päästi kumean mylvinnän, johon lammikossa olevat vastasivat. Tuo oli varmasti joku merkki, että kaikki oli vaaratonta, sillä heti kiipesi vedestä noin parikymmentä kaiken suuruista virtahepoa, joista viimeiset olivat puolta pienemmät kuin ensimmäiset.
Tietäjä antoi nyt merkin keihästämisen alkamiseen. Heitin omani, raskaan rautakärkisen aseeni, erään viimeiseksi tulleen kylkeen ja kuulin Hatibun ja muiden seuraavan esimerkkiäni. Samassa silmänräpäyksessä sytytti muudan alkuasukas tarkoitukseen kuivista ruohoista ja kaisloista valmistetun suuren tulisoihdun, joka sytyttyään palamaan valaisi täydellisesti koko paikan. Sytytettyämme heti toisetkin tulisoihtumme, tulivat virtahevot kuin ymmälle tietämättä oikein mihin kääntyä. Tuo ensimmäiseksi keihästettäväksi joutunut oli kuollut paikalla, ja nyt me kaikki sekä alkuasukkaat että meikäläiset hyökkäsimme laumaan ja pistelimme oikeaan ja vasempaan katsomatta ollenkaan, mihin eläimeen se milloinkin sattui. Tämä oli hyvin vaarallista, sillä vaikka yllätyksemme olikin säikäyttänyt eläimet, koettivat ne kumminkin puolustautua hyökäten ahdistajainsa kimppuun, ja ainoastaan suuri varovaisuutemme ja vikkelyytemme pelasti meidät joutumasta niiden poljettaviksi, joka olisi ollutkin varma kuolema.
Näytelmä oli katselemisen arvoinen. Liekkien liehuva valo heijastui eläinten kiiltävistä kyljistä, ja metsästäjät, pistellessään haavoja joka taholle, olivat kuin raivostuneita villejä. Kun he onnistuivat mielestään hyvin, kuulostivat heidän huutonsa ja karjumisensa hirveiltä, semminkin, kun siihen sekoittui haavottuneitten eläinten mylvintä ja korskuminen niiden koettaessa murtautua pakoon, vaikkakin turhaan. Sillä niiden kimppuun hyökkäsi vain uusia miehiä keihäineen ja heiluttaen suuria tulisoihtujaan, niin että niiden oli pyörrettävä takaisin.
Viimein alkoivat tulisoihdut sammua, ja noin kuusi keskellemme yhteen joukkoon joutunutta eläintä hyökkäsi päättäväisesti lammikkoa kohti, ja vaikka eräs kaatuikin vereksistä haavoista juuri ennen veteen pääsemistään, onnistuivat muut pakenemaan. Rupesimme nyt tarkastelemaan saavutettua tulosta ja huomasimme, että keihäämme olivat kaataneet viisitoista virtahepoa. Vaikka kaikilla miehillämme oli kerrottavana pitkiä juttuja, miten heidän pelastuksensa usein oli ollut aivan hiuskarvan varassa, ei heistä kukaan ollut kumminkaan haavoittunut.
Tietäjä ja muut alkuasukkaat olivat hyvin iloissaan tämän yhden yön tuloksista, sillä kaatuneista eläimistä saivat sekä he että me paljon ruokaa. "Virtahevot eivät nyt tule", sanoivat he, "virran tälle rannalle moneen kuukauteen, joten meidän viljelyksemme säästyvät niiden hävityksiltä." Hatibu, joka oli jo ennakolta sopinut, että torahampaat joutuisivat hänen omaisuudekseen, oli iloinen saadessaan sellaisen lisän rannikolle kuljetettavaamme arvokkaaseen tavaraan.
Nuo hampaat katkaistiin heti, ja koska silloin jo oli keskiyö, palasimme kylään lepäämään, jättäen eläinten nylkemisen ja paloittelemisen huomiseksi. Hatibu ja minä olimme päivän kestäneestä työstä ja tulisesta taistelusta niin uupuneita, että nukuimme heti vuoteille heittäydyttyämme raskaaseen uneen. Uneksin metsästyksestämme ja olin kuulevinani, miten nuo eläimet päryyttivät rumpujaan ja ampuivat meitä musketeilla. Lopulta heräsin säikähdettyäni huomiosta, että suurin eläimistä tähtäsi minuun vähintäin kaksineljättä naulaisella pyssyllä, mutta huomasinkin pian, että rummut todellakin pärisivät kaikilla suunnilla ja pyssynlaukauksia kuului silloin tällöin etäältä.