XXIII.
RIITOJA ALKUASUKASTEN KANSSA.
Herätin heti Hatibun ja yhdessä me sitten hyökkäsimme kylän keskelle huutaen miehiämme kokoutumaan ympärillemme, sillä oli selvää, että joku kahakka oli syntymässä alkuasukasten ja joidenkin Nyangwesta mukaamme lähteneitten miesten kesken.
He tulivat luoksemme heti ja ehdottivat, että sytyttäisimme kylän tuleen ja sitten koettaisimme päästä niin nopeasti kuin suinkin omaan leiriimme ottamatta ollenkaan selvää hälyytyksen syystä. He olivat kaikki niin peloissaan ja raivoissaan, ettei ollut ollenkaan sanottu, millaisiin julmuuksiin he olisivat voineet ryhtyä, mutta onneksi pysyi Hatibu tyynenä ja onnistui hillitsemään heidät saatuaan heidät ymmärtämään, ettei sen kylän asukkaat voineet mitenkään olla osalliset tuohon kahakkaan, koska leirimme oli joen toisella rannalla eikä näistä miehistä ollut ainoakaan poissa kotoaan.
Tietäjä ja kaikki hänen kansalaisensa olivat myöskin tulleet esille majoistaan, ja ajattelematon sana tahi teko olisi varmasti aiheuttanut riidan, jonka seurauksia ja päätöstä ei kukaan olisi voinut ennakolta sanoa. Hatibu huusi heille sanoen, että me olimme Tipolon palvelijoita, ja kysyi, eikö Tipolo ollut aina maksanut kaiken ottamansa tavaran ja eikö hän ollut kaikkien heidän ystävä, elleivät he suututtaneet häntä. "Mutta", sanoi hän, "muistakaa, että Tipolo on voimakas, sillä hänellä on paljon pyssyjä, ja jos hänen palvelijoitaan loukataan, rankaisee hän kovasti heidän vihollisiaan."
Tietäjä myönsi sen olevan totta, mutta hän sanoi rumpujen ilmoittavan, että muukalaiset olivat ryöstäneet kyliä ja vanginneet niiden asukkaita. Kun muutamat nytkin olivat koettaneet paeta, oli pari ammuttu, minkä pakoonpäässeet olivat kertoneet ystävilleen. Ilmeisesti olivat siis joen toisella rannalla asuvat alkuasukkaat joutuneet taisteluun muukalaisten kanssa.
Olin usein kuullut, että rumpuja käytettiin levittämään uutisia, mutta en ollut uskonut sen voivan tapahtua niin yksityiskohtaisesti ja huolellisesti kuin nyt. Hatibu sanoi kumminkin uskovansa kaikki nuo puheet ja huhut ja halusi ryhtyä keskusteluihin tietäjän kanssa saadaksensa selville, mitä oli tehtävä.
Herätessäni alkoi päivä juuri koittaa, ja nyt oli pimeys jo kokonaan haihtunut. Me voisimme siis palata leiriimme nopeasti, elleivät Luaman tällä rannalla asuvat alkuasukkaat rupeaisi meitä estämään, jos he nimittäin katsoisivat velvollisuudekseen yhtyä toisella rannalla asuviin kansalaisiinsa. Estääksensä sen tapahtumasta pani Hatibu liikkeelle väitteittensä ja vastaväitteittensä suuret varastot sellaisin seurauksin, että tietäjä vihdoin suostui seuraamaan meitä leiriimme ryhtyäkseen Hatibun kanssa välittämään rauhaa.
Niin pian kuin hän oli suostunut, läksimme kylästä virralle, ja toisten kulkiessa sen yli matalikkoja pitkin, meloivat muut itsensä kanooteilla toiselle rannalle. Saavuimme sitten leiriimme noin yhdeksän aikaan Bilalin siellä meitä levottomasti odotellessa. Hän kertoi, että edellisenä päivänä juuri lähtömme jälkeen oli kaksi päällikköä seuralaisineen tullut leirimme siihen osaan, joka oli alkuasukasten hallussa, ja käyttäen tilaisuutta hyväkseen olivat he jyrkästi kieltäneet Tipolon miehiä ryöstämästä heidän istutuksiaan ja samalla vaatineet, että ne pari naista, jotka kalastamassa ollessaan olivat joutuneet ryöstäjien vangeiksi, vapautettaisiin.
Bilalin mielestä olivat alkuasukasten päälliköiden vaatimukset olleet kohtuulliset, semminkin kun he noitten naisten lunnaiksi olivat luvanneet antaa norsun torahampaan ja ainoastaan pyytäneet, että karavaani maksaisi kaiken ottamansa maissin, kasvikset, ruohot ja muut tavarat. Mutta matkueeseemme liittyneet miehet, luottaen liiaksi pyssyihinsä, olivat hylänneet heidän vaatimuksensa ja ryöstettyään heiltä norsunluun olivat vanginneet nuo molemmat päälliköt ja muutamia muitakin heidän mukanaan olleita. Kun loput olivat huomanneet sen, olivat he lähteneet pakoon, jolloin pari miestä oli surmattu.