Toisen seikkailun aiheutti myöskin eräs puhveli, joka oli sekin saanut tuollaisen, noita eläimiä melko usein kohtaavan raivonpuuskan. Tapauksesta ei kumminkaan päästy niin onnellisesti ja vaaratta kuin tuosta ensimmäisestä.
Ollessani eräänä iltana hakemassa leirimme ympäriltä jotakin ruoaksi kelpaavaa tulin pienelle lammikolle, jonka ympärillä kasvoi noin kymmenen jalkaa pitkää kaislikkoa. Koska muutamat mukanani olevat miehet sanoivat minulle, että noiden kaislojen juuret ja erään vesililjan hedelmät kelpasivat ruoaksi, rupesimme kokoamaan niitä.
Kahlasin vyötäreitäni myöten veteen ja mutaan poimiessani noita hedelmiä, mutta käännyinkin äkkiä kuullessani takaani huutoa ja rysähtelyä tahi oikeammin rysähtelyä ja huutoa ja erään miehen varoituksen: "Frank, Frank, puhveli tulee!" Tunkeuduttuani kaislikon läpi näin puhvelin puskeneen erään miesraukan kumoon ja miehen toverin, vaikka hänellä ei ollutkaan muuta asetta kuin kirves, valmistautuvan hyökkäämään tuon raivostuneen eläimen kimppuun.
Minulla ei ollut mitään kädessäni. Ensin luulin, etten voisi tehdä mitään, mutta sitten juolahti nopeasti mieleeni tarttua puhvelia häntään, minkä teinkin. Petoa hämmästytti nähtävästi suuresti tällainen outo hyökkäys ja se pyörähteli sinne tänne koettaen saada minut irtautumaan. Vaikka lankesinkin polvilleni, onnistuin kumminkin pysyttelemään kiinni niin kauan, että tuo kirveellä varustettu mies ennätti antaa sille muutamia tuntuvia iskuja päähän ja niskaan, onnistuen lopulta katkaisemaan sen toisen sarven.
Peto kaatui nyt tuskissaan kyljelleen vetäen minut mukaansa ja olin jo vähällä joutua sen ruumiin alle murskattavaksi. Mutta silloin oli jo apukin lähellä, sillä Hatibu ja Bilal tulivat juosten pyssyineen ja tuoden mukanaan keihäsmiehiäkin, ja vähemmässä ajassa kuin menee tämän kirjoittamiseen oli eläin saanut molempien pyssyjen sisällön ruumiiseensa ja kaikki keihäät kylkiinsä. Se kuoli melkein silmänräpäyksessä ja minä pelastuin vaarallisesta asemastani. Mutta tuo miesraukka, jonka kimppuun puhveli oli ensin hyökännyt, haavoittui kuolettavasti ja hengitti viimeisen kerran, ennenkuin ennätimme kantaa hänet leiriimme.
Puhvelin liha oli tervetullut lisä jäkälillemme ja juurillemme. Mutta jo paria päivää myöhemmin pääsimme Ugaran ensimmäisiin kyliin, joista meidän oli helppo saada ruokaa. Kuljettuamme sitten Ugaran ja Ugandan läpi saavuimme Unyanyembessa olevaan Kazeh-nimiseen arabialaiseen kylään, jossa oli paljon arabialaisia kauppiaita. Ne olivat minulle hyvin ystävällisiä ja tekivät kaikkensa täyttääkseen toivomukseni.
XXVI.
ONNELLINEN LOPPU.
Meidän oli pakko viipyä Kazehissa noin kaksi viikkoa, jona aikana Hatibu palkkasi miehiä kantamaan norsunluun rannikolle. Sitten, sanottuamme jäähyväiset kaikille kylän asukkaille, jotka olivat olleet hyvin mielissään kuullessaan miten paljon ja halpaa norsunluu Manyuemassa oli, läksimme Pagamoyoon. Ratsastin nyt aasilla, jonka eräs sille paikkakunnalle ensimmäiseksi muuttanut intialainen kauppias, Musa Mzuri, lahjoitti minulle.
Loppumatkastani rannikolle on minulla hyvin vähän kerrottavaa. Saimme kokea noita tavallisia vastuksia, alkuasukasten hyökkäyksiä, janoa, nälkää ja väsymystä, mutta näitä maita, joiden kautta me nyt kuljimme, ovat matkailijat, sellaiset kuin Burton, Speke ja Stanley, niin usein ja hyvin kuvanneet, että kertomukseni matkastamme Bagamoyoon ei kiinnittäisi juuri kenenkään mieltä.