Idässä rajoitti tätä sielujen rauhallista kaupunkia silta, jonka alta olimme juuri kulkeneet. Etelässä ja pohjoisessa päättyi se kahteen kukkulaan. Siitä oli vapaa näköala vain länteen, missä kohosi korkea kuusimetsä. Punaiselle ja vihreälle hohtavat puunrungot oksivat vasta latvojen alla muistuttaen korkeita pylväitä ja muodostaen pilarikäytäviä tuossa kuolemantemppelissä. Puitten latvat soittivat lakkaamatta juhlallisesti kuin urut kirkon kuorissa. Mutta jos astui sisälle pyhättöön, kuuli vain lintujen ylistyslauluja, joita ne ikuisina sielumessuina virittivät kuolleitten kunniaksi.
Tultuamme ulos lehdosta näimme järven rannalla lähetyskylän, keskellä kukoistavaa ruohoaavikkoa.
Kylään päästiin lehtokujaa myöten, jota rautatammet reunustivat. Nuo ikivanhat tiet ulottuivat niihin vuoriin saakka, jotka jakavat Kentuckyn ja Floridan.
Heti kun intiaanit näkivät paimenensa tasangolla, jättivät he askareensa ja riensivät häntä vastaan. Toiset suutelivat hänen vaippansa liepeitä, toiset tukivat häntä. Äidit nostivat pienet lapsensa olkapäilleen, jotta he näkisivät hänet.
Matkalla kylään tiedusteli hän, mitä siellä oli tapahtunut. Toista hän kehui, toista moitti. Hän puhui viljan korjaamisesta, lasten opettamisesta ja auttamisen ja lohduttamisen velvollisuudesta, ja käänsi puhuessaan alituisesti ajatukset Jumalaan.
Seuralaistemme ympäröiminä saavuimme näin tien varteen pystytetyn suuren ristin juurelle. Siinä pidettiin tavallisesti jumalanpalvelus.
— Rakkaat lapset, — haastoi lähetyssaarnaaja, kääntyen intiaaneihin, — te olette saaneet veljen ja sisaren, ja jotta onni olisi vielä suurempi, on jumalallinen sallimus säästänyt laihonnekin. Kas siinä teille kaksi syytä olla kiitolliset. Nauttikaamme siis pyhä ehtoollinen ja tehkäämme se liikutetuin mielin, elävin uskoin, palavan kiitollisina ja nöyrin sydämin!
Pappi pukeutui valkoiseen messukaapuun, joka oli tehty silkkiäispuun kaarnasta, ja otti esille pyhät astiat ristin juurelle talletetusta tabernakelista. Nelikulmainen kivi asetettiin alttariksi, vihkivesi tuotiin läheisestä purosta ja viiniä saatiin villiviinirypäleistä. Me polvistuimme kaikki korkeaan ruohostoon, ja pyhä toimitus alkoi.
Idässä, vuorten takana, kiilsi aamun sarastus. Kaikki kylpi kullassa ja purpurassa. Ja kun aurinko, jonka tuloa niin upeasti valmistettiin, vihdoin sukelsi esille valomerestä, osui sen ensimmäinen säde pyhälle leivälle, jota pappi juuri piti koholla.
Oi, minkä mahtavan voiman uskonto itsessään kätkee! Oi, kuinka valtava kristillinen jumalanpalvelus onkaan! Ehtoollisen jakajana vanha ukko, alttarina kivi, kirkkona erämaa ja seurakuntana joukko villejä! Minä en epäillyt suuren ihmeen tapahtuvan laskeutuessamme polvillemme, ja Jumalan astuvan maan päälle, sillä minä tunsin, kuinka Hän meni sydämeeni.