35.
Tänäkin hetkenä, aivan lähelläni, näissä huoneissa, jotka ympäröivät Oikeuspalatsia ja Grève-toria ja kaikkialla Pariisissa on ihmisiä, jotka tulevat ja menevät, puhelevat ja nauravat, lukevat sanomalehtiä, ajattelevat toimiaan; on kauppiaita, jotka myyvät, nuoria tyttöjä, jotka valmistautuvat illan tanssiaisiin, äitejä, jotka leikkivät lapsiensa kanssa!
36.
Muistan erään päivän lapsuusajoiltani, kun menin katsomaan Notre-Damen kirkonkelloa.
Olin aivan pyörällä päästäni noustuani synkät kierreportaat, kuljettuani torneja yhdistävän hauraan lehterin kautta, nähtyäni Pariisin jalkojeni alla ja saapuessani siihen kivi- ja puukomeroon, missä heilui kirkon kello läppäimineen, joka painaa tuhatkunnan naulaa.
Astuin arkaillen suurirakoiselle lattialaudotukselle, katselin etäältä tuota kelloa, joka lapsien ja Pariisin rahvaan keskuudessa oli niin suuressa huudossa, ja kammoten katselin niitä liuskakivipuitteisia luukkuja, jotka viettäviltä seiniltään ympäröivät kelloa ja olivat aivan jalkani tasalla. Silloin tällöin katsahdin huimaavasta korkeudestani Notre-Damen aukiolle ja näin ihmiset pieninä kuin muurahaiset.
Yhtäkkiä tuo suunnaton kello kumahti, syvä ääniaalto pani ilman väreilemään, jykevä torni vavahti. Lattia huojui kannatushirsillään. Ääniaalto vyöryi ylitseni; horjahdin, olin kaatua ja luisumaisillani viettäville ikkuna-aukoille. Kauhun musertamana heittäydyin palkeille, tarrasin molemmin käsin niihin kiinni, ääntämättä, hengähtämättä, korvissa yhä tuo peloittava kaiku, silmieni edessä tuo kuilu, tuo mittaamattoman syvä alho, jossa ristiin rastiin liikkui rauhallisia ja kadehdittavia ihmisiä.
Ja ihmeellistä! Olen yhä vieläkin olevinani samassa kellotornissa. Kaikki ympärilläni on yhtä melua ja huumaa. Kellon kumajavat äänet kajahtelevat yhä vieläkin aivojeni tyhjiöissä; ympärilläni näen vain kaukaa sen tasaisen ja rauhallisen elämän, jonka olen jättänyt ja missä muut ihmiset yhä kulkevat kuin syvän kuilun pohjalla.
Kaupungintalo on synkkä rakennus.
Terävine jyrkkine kattoineen, merkillisine torneineen, suurine valkeine kellotauluineen, rivikerroksineen, tuhansine ikkunoineen, askelten kuluttamine portaineen, kaksine oikealta ja vasemmalta työntyvine sivuineen, siinä se on Grève-torin laidassa, kolkkona, peloittavana, iän kalvamine julkisivuineen, niin mustana, että se on musta auringossakin.