— Antakaa takaisin paperini. Se on minun leluni.
Uskoin hänet hoitajattaren huomaan.
— Viekää hänet pois.
Ja minä vaivuin tuolilleni, mieli mustana, tyhjänä, epätoivoisena. Nyt he saisivat tulla; minulla ei ole enää mitään, sydämeni viimeinenkin säije on katkennut. Olen valmis kaikkeen, mitä he haluavat.
44.
Sielunpaimen on hyväsydäminen, vartiosotilas niinikään. Luulen nähneeni kyynelen heidän silmissään, kun sanoin, että lapseni vietäisiin pois.
Kaikki on lopussa. Nyt minun täytyy vain karaista itseäni, täytyy kiinteästi ajatella pyöveliä, rattaita, poliiseja, — sillalla, kaduilla, ikkunoissa olevia joukkoja, kaikkia niitä, jotka tuijottavat minuun Grèven kammottavalla torilla, joka varsin hyvin voitaisiin kivetä sen näkemillä pudonneilla ihmispäillä.
Luulen, että minulla on vielä tunti aikaa siihen kaikkeen tottua.
45.
Koko tuo joukko nauraa, paukuttaa käsiään, ihkuu. Ja kaikkien ihmisten, noiden vapaiden ja tuntemattomien vartijoiden, jotka iloa täynnä kiiruhtavat mestausta katsomaan, tuossa torin peittävässä pääjoukossa on useampi kuin yksi tuomittu pää, joka ennemmin tai myöhemmin seuraa minun päätäni punaiseen koriin. Useampi kuin yksi niistä, jotka nyt tulevat minun tähteni, saapuu sinne vielä itsensä vuoksi.