— Marie, osaatko lukea?
— Kyllä, — hän vastasi. — Osaan lukea hyvin. Äiti on opettanut minua.
— Katsotaanpa, luehan hiukan tuosta, — sanoin viitaten paperiin, jota hän piti käärittynä kätösessään.
Hän ravisteli kaunista päätänsä.
— Voi, osaan lukea vain satuja,
— Koeta silti. Kas noin, lue!
Hän avasi paperikäärön ja alkoi tavata sormensa mukaan:
— Van, van, ki, ki, vanki…
Sieppasin hänen käsistään paperin. Hän luki minun kuolemantuomiotani. Hänen hoitajattarensa oli saanut paperin yhdellä soulla. Se oli käynyt minulle kalliimmaksi, minulle.
Sanoin ei voi kuvailla mitä tunsin. Kiivauteni oli peloittanut häntä; hän miltei itkenyt. Äkkiä hän sanoi minulle: