Vieraan naisen viidenkymmenenseitsemän frangin avulla oli Thénardier voinut välttää protestin ja pitää nimikirjotuksensa kunniassa. Seuraavassa kuussa oli heillä jälleen rahan puute; vaimo vei Pariisiin panttilaitokseen Cosetten vaatetavarat ja sai niistä kuusikymmentä frangia. Heti kun tämä summa oli kulutettu, tottuivat Thénardierin aviopuolisot katsomaan tuota pikku tyttöä vain ruotulapseksi, jota he pitivät luonaan armosta ja jota tuli kohdella sen mukaan. Kun hänen kauniit vaatteensa oli ryöstetty, puettiin hänet pikku Thénardierein vanhoihin hameisiin ja vanhoihin paitoihin, toisin sanoen: ryysyihin. Häntä ruokittiin muiden ihmisten jätteillä, hiukan paremmin kuin koiraa, hiukan huonommin kuin kissaa. Kissa ja koira olivatkin hänen tavallisia ateriakumppaneitaan; Cosette söi niiden kanssa pöydän alla samanlaisesta puukupista kuin nekin.
Äiti, joka — kuten myöhemmin saamme nähdä — oli asettunut Montreuil-sur-Meriin, kirjotti, tai paremmin sanoen kirjotutti joka kuukausi saadakseen tietoja lapsestaan. Thénardierit vastasivat aina samoin sanoin: Cosette voi erinomaisesti.
Kun kuusi ensimäistä kuukautta oli kulunut, lähetti äiti seitsemän frangia seitsemännen kuukauden maksuksi ja jatkoi näin lähettämistään säännöllisesti kuukausi kuukaudelta. Vuosi ei ollut vielä lopussa, kun Thénardier sanoi: "Onpa sitäkin mokoma! Luuleeko hän meidän tulevan toimeen seitsemällä frangilla?" Ja hän vaati kaksitoista frangia. Äidin, jolle yhä vakuutettiin, että hänen lapsensa oli ylen onnellinen ja "jakseli hyvin", täytyi taipua, ja hän lähetti kaksitoista frangia.
Löytyy luonteita, jotka eivät voi toiselta puolen rakastaa, vihaamatta toiselta. Äiti Thénardier rakasti intohimoisesti omia tyttäriään, ja siitä johtui, että hän suorastaan inhosi vierasta lasta. On surullista ajatella, että äidin rakkauskin voi pukeutua rumiin muotoihin. Niin vähän tilaa kuin Cosette talossa ottikin, näytti hänestä siltä, kuin olisi tuo tila ryöstetty hänen lapsiltaan ja kuin vähentäisi tuo pienokaisraukka ilmaa, jota hänen tyttärensä hengittivät. Tällä naisella, kuten usealla hänen tapaisellaan, oli määrätty osansa hyväilyä ja määrätty osansa lyöntejä ja haukkumisia jaettavana joka päivä. Ell'ei Cosettea olisi ollut, olisivat hänen omat tyttärensä, niin jumaloituja kuin olivatkin, varmasti saaneet pitää hyvänään kaikki; mutta vieras lapsi käänsi heidän edukseen iskut itsellensä. Talon tyttäret saivat siis vain hyväilyt osakseen. Cosette ei tehnyt pienintäkään liikahdusta, joka ei heti olisi vuodattanut hänen päällensä ankarain ja ansaitsemattomain rangaistusten tulvaa. Tämä hiljainen, hento raukka, joka ei vielä mitään ymmärtänyt tästä maailmasta eikä Jumalasta, jota alinomaa rangaistiin, toruttiin, töykittiin, lyötiin, näki lähellään kaksi samanlaista pikku olentoa kuin hänkin, jotka elivät onnen lempeässä paisteessa!
Thénardierin eukko oli ilkeä Cosettelle, Éponine ja Azelma tulivat myös ilkeiksi. Tässä ijässä ovat lapset vain uskollisia jäljennöksiä äidistään. Koko vain pienempi, siinä kaikki.
Kului vuosi, kului toinenkin. Kylällä puheltiin:
"Nuo Thénardierit ovat kelpo väkeä. Eivät ole mitään rikkaita, ja kasvattavat sentään vierasta lasta, joka on jättämällä jätetty heidän ristikseen!"
Luultiin Cosetten äidin jo unohtaneen lapsensa. Mutta Thénardier, joka oli ties mistä hämäristä lähteistä onkinut tietoonsa, että lapsi oli todennäköisesti avioton ja ett'ei äiti voinut sitä omistaa, vaati viittätoista frangia kuulta, koska tuo "olento" kasvoi ja söi, uhaten lähettää sen muuten takaisin. "Koettakoon vain pysyä hyvissä kirjoissa kanssani!" äkäili hän, "taikka paiskaan kakaran keskelle hänen salavehkeitään. Lisää täytyy tulla!" Äiti maksoi nuo viisitoista frangia.
Vuodesta vuoteen kasvoi lapsi ja hänen kurjuutensa sitä mukaa.
Niin kauvan kun Cosette oli aivan pieni, sai hän olla toisten lasten syntipukkina; heti kun hän oli hiukankin voimistunut, toisin sanoen: ennenkuin hän oli täyttänyt viisi vuotta, tehtiin hänestä talon palvelustyttö.