"Onko saatavissa väkivipua".
"Sitä tästä lähdettiin peräämään", vastasi muuan talonpoika.
"Kauvanko siinä viipyy?"
"Ne menivät tähän vallan lähelle, ehkä Flachotille, missä on paja; mutta yhtä kaikki, kyllä se ainakin neljännestunnin kestää".
"Neljännestunnin!" huudahti Madeleine.
Edellisenä päivänä oli satanut, maa oli märkää, rattaat vajosivat joka hetki yhä syvemmälle ja painoivat yhä musertavammin vanhan kuorma-ajurin rintaa. Oli silminnähtävää, että jo viiden minuutin kuluttua katkeaisivat hänen kylkiluunsa.
"Mahdotonta odottaa neljännestuntia", sanoi Madeleine ympärillä töllisteleville talonpojille.
"Täytyy!"
"Mutta ei ole aikaa! Ettekö näe, että rattaat vajoavat vajoamistaan?"
"Hitto vie!"