"Jean Valjean. Se oli muuan rangaistusvanki, jonka kaksikymmentä vuotta sitten näin, ollessani Toulonissa vanginvartija-apulaisena. Vankilasta päästyään näyttää tämä Jean Valjean varastaneen eräältä piispalta, sitten teki hän toisen ryöstön ase kädessä, julkisella tiellä, uhrina muuan pieni savoijalaispoika. Jo kahdeksan vuotta on hän osannut etsiskelemisistä huolimatta pysytellä piilossa, ties miten. Minä uumoilin… — Ja niin tulin tehneeksi tekoseni! Viha ja raivo minut valtasi, minä annoin Teidät ilmi poliisipäällystölle".
Herra Madeleine, joka oli jälleen ottanut asiakirjavihkon käteensä, kysyi mitä välinpitämättömimmällä äänellä:
"Ja mitä Teille vastattiin?"
"Että minä olin hullu".
"No?"
"No, siinä he olivat oikeassa".
"On hauskaa, että tunnustatte sen".
"Täytyy, koska oikea Jean Valjean on löytynyt".
Lehti, jota herra Madeleine piteli, putosi hän käsistään, hän kohotti päänsä, katsoi tarkasti Javertia ja sanoi kummallisella äänenpainolla: "Vai niin!"
Javert jatkoi: