"Herra", kysyi hän, "voisikohan mitenkään päästä tuonne saliin?"
"En tosiaankaan luule. Siellä on paljon väkeä. Nyt on istunto keskeytetty. Muutamia on ehkä poistunut, niin että istunnon uudelleen alkaessa voitte koettaa".
"Mistä sinne päästään?"
"Tästä suuresta ovesta".
Asianajaja poistui. Muutamissa silmänräpäyksissä oli hän melkein yht'aikaa, toisiinsa sekaantuneina kokenut kaikki mahdolliset mielenliikutukset. Nämä välinpitämättömät sanat olivat vuoron perään kulkeneet hänen sydämensä läpi kuin jääpuikot tai tuliset tutkaimet. Kun hän sai tietää, ett'ei päätöstä vielä oltu tehty, hengähti hän vapaammin, mutta hän ei olisi osannut sanoa, oliko se mitä hän tunsi tyytyväisyyttä vai tuskaa.
Hän läheni useita ryhmiä ja kuunteli niiden puheita. Kun istuntojen esityslistalla oli paljon asioita, oli oikeuden puheenjohtaja määrännyt samaksi päiväksi kaksi selvää ja lyhyttä juttua. Oli alettu lapsenmurhasta, ja nyt oltiin paraillaan entisessä rangaistusvangissa, uudistettuun rikokseen syyllisessä "kiertohevosessa". Tämä mies oli varastanut omenoita, mikä ei näyttänyt niinkään todistetulta; mutta täysin todistettua oli, että hän oli jo ollut Toulonin kaleerivankilassa. Ja se teki asian hänelle epä-edulliseksi. Muuten oli miehen kuulustelu jo päättynyt, samoin todistajain lausunnot; jäljellä olivat vielä asianajajan puolustuspuhe ja yleisen syyttäjän loppuvaatimus; niistä ei päästäisi ennen puolta yötä. Mies kai tuomitaan syylliseksi; yleinen syyttäjä oli mainio — hän ei milloinkaan hellittänyt syytettyjään; — hän oli nerokas mies ja sepitteli hiukan runojakin.
Muuan oikeudenpalvelija seisoi istuntosaliin johtavan oven ääressä. Hän kysyi tältä oikeudenpalvelijalta:
"Herra, joko ovi kohta avataan?"
"Ei sitä avata lainkaan", vastasi oikeudenpalvelija.
"Kuinka! Eikö ovea avata istunnon uudelleen alkaessa? Eikö istuntoa ole keskeytetty?"