Onneton Fantine katsahti ympärilleen. Ei ketään muita kuin nunna ja herra pormestari ollut saapuvilla. Ketä voikaan siis tarkottaa tämä raaka sinutteleminen? Vain häntä. Hän vapisi.
Silloin näki hän kamalan näyn, niin kamalan, ett'ei ollut moista aavistanut edes kauheimmissa kuumehourailuissaan.
Hän näki sala-urkkija Javertin tarttuvan herra pormestaria kauluksesta; hän näki herra pormestarin taivuttavan päänsä. Hän luuli maailmanlopun tulevan.
Javert oli todellakin tarttunut Jean Valjeania kauluksesta.
"Herra pormestari!" kirkaisi Fantine.
Javert purskahti nauruun, tuohon inhottavaan nauruun, joka paljasti ikeniä myöten kaikki hänen hampaansa.
"Ei täällä ole enää herra pormestaria!"
Jean Valjean ei kokenutkaan irrottaa kättä, joka piteli hänen takinkauluksestaan. Hän sanoi:
"Javert…"
Javert keskeytti: