"Älkäähän liikoja onnitelko, herra; minä olen kuin olenkin äänestänyt hirmuhaltijan kuolemaa".
Siinä oli siinä äänenpainossa sekä tylyyttä että vakavuutta.
"Mitä tarkotatte?" yritti piispa.
"Tarkotan, että ihmisellä on vain yksi hirmuhaltija: tietämättömyys. Tämän hirmuhaltijan kuolemaa olen äänestänyt. Tämä hirmuhaltija on synnyttänyt kuningasvallan, joka on vääryydellä anastettua virkamahtia, kun sitä vastoin tieto on oikeudella saavutettua valtaa. Ihmistä ei saa hallita muu kuin tieto".
"Ja omatunto", lisäsi piispa.
"Se on sama asia. Omatunto on kaiken meissä löytyvän synnynnäisen tietämisen summa".
Hänen ylhäisyytensä Bienvenu kuunteli hiukan hämmästyneenä tätä hänelle varsin outoa puhetta.
Entinen konventin jäsen jatkoi:
"Mitä tule Ludvig XVI:n surmaamiseen, niin siihen en ole antanut suostumustani. Enpä luule itselläni olevan oikeutta tappaa ketään ihmistä; mutta minä tunnen olevani velvollinen hävittämään pahaa, olen äänestänyt hirmuhaltijan kuolemaa. Se merkitsee: olen tahtonut poistaa naiselta häpeän ja kurjuuden taakan, mieheltä orjuuden, lapselta pimeyden. Äänestäessäni tasavaltaa, olen tuota äänestänyt. Olen äänestänyt veljeyttä, sopua, parempia aikoja! Olen ollut osaltani kumoamassa ennakkoluuloja ja erhetyksiä. Erhetysten ja ennakkoluulojen sortuminen tietää valon koittamista. Me olemme hävittäneet vanhan maailman, ja vanha maailma, tuo kaikenlaisen kurjuuden malja on nyt, vuodatettuaan kaiken sisältönsä ihmissuvun päälle, muuttunut riemun runsaaksi lähteeksi".
"Sekalaisen riemun", ennätti piispa.